FBC Helsinki - Miehet, edustus (5 - 6)

Aika: 29.9.2018 14.30
Paikka: Tuusulan Salibandyhalli
Sarja: MIESTEN III-DIVISIOONA, E-S LOHKO 2


FC Tuusulan miesten edustujoukkueen sarjakauden avauksesta tuli juuri niin hankala kuin saattoi odottaakin. Kaudelle todennäköisesti hyvinkin tyypilliseen tapaan kokoonpanosta puuttui eri syistä 8 pelaajaa. Suurin pula oli pakkipuolella ja se saattoikin olla syy vähän vaatimattomaan peittopeliimme tänään. Armeijan harmaista mukaan oli saatu kaksi sissiä, kun junnupelien pistelinko Oskari pelasi ensimmäisen pelinsä lähes puoleen vuoteen ja Santahaminan kenraali Akke toisensa.

Ensimmäinen erä taaplattiin hienoisesti komennossamme ja hetken jo 1-0 johdossamme, mutta FBC Helsingin tasoituksen jälkeen peli kääntyi pikku hiljaa vastustajalle. Heillä pallo ja miehet liikkuivat kiitettävästi ja olivat kaksinkamppailussa selvästi fyysisempiä varsinkin joukkueemme junioriosastoa vastaan. Toisen erän puolessa välissä olimme jo huolestuttavasti 3-1 tappiolla kunnes kaksykkönen vastahyökkäys päättyi Tomi W:n terävään vetoon. Se upposi maalivahdin kautta verkkoon ja takaa-ajo oli alkanut. Teemun tasoitettua alkoi taas näyttää paremmalta, mutta hyvänolon tunne ei kestänyt pitkään kun FBCH siirtyi taas puolen minuutin päästä johtoon.

Jarnon hienon kääntölaukauksen jälkeen peli oli taas tasan ja koko ottelun ajan hetki hetkeltä parantanut junnukenttä otti nyt ohjat haltuunsa. Kaksi maalia käänsi ottelun meille jo tilanteeseen 4-6 ja vajaa viisi minuuttia ennen loppua alettiin jo odotella summerin soimista. Vastustaja ei kuitenkaan antanut periksi vaan kavensi parikymmentä sekuntia viimeisen maalimme jälkeen. Mitään paniikkia ei ilman maalivahtia tapahtunut tasoitusyritys aiheuttanut, mutta katsomon puolella jännitettiin kyllä! Maalissa Markus otti pelin mittaan muutaman todellisen game saverin jonka lisäksi pääkaupunkilaiset onnistuivat tuhrimaan pari aivan selvää avopaikkaa.

Avauspelista siis arvokas taisteluvoitto ja tärkeät pisteet. Todella paljon jäi vielä parannettavaa. Pelaajaporukassa on paljon potentiaalia - toimivien kokoonpanojen hakeminen vie aikansa ja kun homma loksahtaa paikalleen tarjoaa edari katsojille vielä monta hienoa hetkeä. Mukava oli nähdä, että ykköskentän takana A-junnut ja sitäkin nuoremmat pelurimme eivät arastele miesten peleissä lainkaan. Kauden edetessä kehitys varmasti vain jatkuu. Ahkera ja yllätyksellinen liikkuminen on hienoa katseltavaa...tästä se lähtee.

Peli on nyt avattu - klassisesti voisi todeta, että tästä on hyvä jatkaa. Kuten jalkavamman vuoksi sivussa ollut luottopakki Jukka pelin jälkeen totesi "on hyvä että annettiin kotikatsomolle vähän nannaa...". Tätä nannaa on luvassa kauden mittaan lisää - pysyttele kanavalla!

Edarin sarjapelit jatkuvat vierasotteluilla parin viikon päästä 13.10. Seuraavat kotipelit ajoittuvat joulukuun puoleen väliin 15.12. 

Maalit:
MaaliAikaMaalintekijäSyöttäjä
0 - 111:49Lepistö JarnoVäisänen Ossian
1 - 113:42VastustajaVastustaja
2 - 118:41VastustajaVastustaja
3 - 125:33VastustajaVastustaja
3 - 225:50Wahlman TomiEi syöttäjää
3 - 3 (yliv.)28:34Jokinen TeemuLempinen Tomi
4 - 329:04VastustajaVastustaja
4 - 435:34Lepistö JarnoVäisänen Ossian
4 - 535:47Karjalainen JuusoViisteensaari Oskari
4 - 641:10Viisteensaari OskariKomulainen Leo
5 - 641:32VastustajaVastustaja
Jäähyt:
AikaRangaistu pelaajaRangaistus
Torjunnat:
Uotila Markus: 19 torjuntaa
Vastustaja: 16 torjuntaa
Kokoonpano:
No.PelaajaPelipaikka
1Uotila Markus
Maalivahti
10Vornanen Roope
Kenttäpelaaja
11Karjalainen Juuso
Kenttäpelaaja
12Komulainen Leo
Kenttäpelaaja
13Väisänen Ossian
Kenttäpelaaja
16Lempinen Tomi
Kenttäpelaaja
19Lajunen Santeri
Maalivahti
22Viisteensaari Oskari
Kenttäpelaaja
27Jokinen Teemu
Kenttäpelaaja
32Virta Ville
Kenttäpelaaja
35Nummi Akseli
Kenttäpelaaja
46Lepistö Jarno
Kenttäpelaaja
88Wahlman Tomi
Kenttäpelaaja
-Hirvi Patrik
Kenttäpelaaja
-Olander Lasse
Kenttäpelaaja