NIB - Miehet, edustus (4 - 3)

Aika: 24.2.2019 13.00
Paikka: Tuusulan Salibandyhalli
Sarja: MIESTEN III-DIVISIOONA, E-S LOHKO 2


no, niin...alla FC Tuusulalla kolme erinomaista peliä, joista yhteensä 5/6 pistettä. Ja vastassa olivat silloin mm. sarjajohtaja VSS ja kakkonen HaKi Red.

Nikinmäkeläiset tiedettiin vaaralliseksi ja tehokkaaksi nipuksi - olivathan he ennen päivän pelejä jaetulla sarjan kakkospaikalla.

Ensimmäinen erä meni hyvinkin tasaisissa merkeissä, mutta ainoa osuma merkittiin terävän vastahyökkäyksen päätteeksi NIB:lle. Toisessa erässä sama tahti jatkui. Jotenkin intohimottoman tuusulalaispelailun johdosta enemmän maaleja halunnut NIB teki kaksi osumaa lisää kunnes ennakkoluulottomasti ja yritteliäästi pelannut Rudi onnistui tarkalla rannelaukauksellaan kaventamaan eron kahteen maaliin. 

Kolmatta erää ehdittiin pelata peräti 37 sekuntia, kun olimme taas kolme maalia perässä 4-1. Tästä eteenpäin saimme peliimme vähän enemmän yritystä ja järkeäkin. Vastustajan jäähyillessä onnistui Jukka komealla one-timerilla 4-2 kavennuksessaan ja kolme ja puoli minuuttia ennen loppua Juuso teki komean alivoimamaalin karkumatkansa päätteeksi. Loppukiri alkoi kuitenkin liian myöhään ja painostus välillä kuudellakin  kolmea vastaan ei tuonut toivottua tulosta vaan peli päättyi ikävästi maalin tappioon 4-3.

Lukemat olivat ihan  OK, mutta ihan peiliin katsomalla pitäisi selvitä miksi annoimme tarjolla olleet sarjapisteen näin helposti ja hölmösti vastustajalle. Alkeellisia pallon menetyksiä ja itsepäisiä puskemisia ahtaisiin paikkoihin oli luvattoman paljon. Olkoonkin, että hyvin joukkueena puolustanut NIB pakotti pakkimme tuomaan palloa ylös välillä väkisin. Toisaalta monessa paikassa nopea syöttö helppoon paikkaan vaikka vain taaksekin päin olisi pitänyt pallohallinnan paremmin meillä. 

Vaikka maalivahtien torjunnat menivät tasan 12 oli meillä maalipaikkoja itse asiassa selvästi vastustajaa enemmän. Kun vastustajan vedot kilpistyivät jälleen erinomaisesti meitä torjunnoillaan pystyssä pitäneen Markuksen näppeihin menivät omat vetomme pääsääntöisesti taivaan tuuliin. 

Illan suussa klo 17.30 kohtaamme päivän toisessa ottelussa tällä hetkellä putoamiskarsintapaikalla olevan SC-RR II:n. Tuossa pelissä molemmat joukkueet tarvitsevat kipeästi pisteitä sarjakarsinnan välttämiseksi!

Maalit:
MaaliAikaMaalintekijäSyöttäjä
1 - 013:45VastustajaVastustaja
2 - 016:32VastustajaVastustaja
3 - 017:19VastustajaVastustaja
3 - 126:29Peltonen RudolfVäisänen Ossian
4 - 1 (yliv.)30:27VastustajaVastustaja
4 - 2 (yliv.)32:13Kaunisto Jukka C Lepistö Jarno
4 - 3 (aliv.)41:22Karjalainen JuusoEi syöttäjää
Jäähyt:
AikaRangaistu pelaajaRangaistus
Torjunnat:
Uotila Markus: 12 torjuntaa
Vastustaja: 12 torjuntaa
Kokoonpano:
No.PelaajaPelipaikka
1Uotila Markus
Maalivahti
2Larjanne Santeri
Kenttäpelaaja
6Siltala Tuomas
Kenttäpelaaja
8Hirvi Patrik
Kenttäpelaaja
10Vornanen Roope
Kenttäpelaaja
11Karjalainen Juuso
Kenttäpelaaja
12Komulainen Leo
Kenttäpelaaja
13Väisänen Ossian
Kenttäpelaaja
16Lempinen Tomi
Kenttäpelaaja
26Kaunisto Jukka C
Kenttäpelaaja
31Savuoja Panu
Maalivahti
33Mäkelä Niilo
Kenttäpelaaja
35Nummi Akseli
Kenttäpelaaja
46Lepistö Jarno
Kenttäpelaaja
66Peltonen Rudolf
Kenttäpelaaja
88Wahlman Tomi
Kenttäpelaaja