B Pojat - SB Pro (5 - 2)
Aika:
24.9.2016 14.15 Alkulohkon viimeisen pelin alkaessa olimme siis jo varmistaneet lohkovoiton. Näin ollen meillä oli hyvä tilaisuus kokeilla hyvinkin rohkeasti erilaisia kokooonpanoja ja pelipaikkoja tositilanteessa. Kentälliset olivat täysin "sekaisin" ja suurin osa pojista pelasi itselleen ei-niin-tutulla pelipaikalla ja eri pelaajien kanssa kuin mihin oli tottunut. Tällä valmennus halusi pitää pojat virkeänä myös viimeisessä pelissä, jonka lopputulos ei vaikuttaisi sarjasijoitukseen. SB Pro pelasi meitä vastaan ainakin toimituksen mielestä turnauksen toistaiseksi parhaan pelinsä. Se oli yritteliäs ja fyysinen. Hyvin luisti peli meilläkin. Vaikka vakiokoostumuksilla ei pelattukaan napsahtivat pitkätkin syötöt hienosti perille ja välillä otteet olivat oikeinkin nautittavia. Huomenna eli sunnuntaina jatketaan välieräotteluilla, joiden voittajat taistelevat turnauksen ykkös- sekä kakkossijasta ja häviäjät päätyvät pronssiotteluun. Meidän vastustajamme on välierässä jälleen SB Pro |
Maali | Aika | Maalintekijä | Syöttäjä |
---|---|---|---|
1 - 0 | 00:00 | Viisteensaari Oskari | Huoponen Jere |
1 - 1 | 00:00 | Vastustaja | Vastustaja |
2 - 1 | 00:00 | Mäki Joona | Aaltonen Joonas |
3 - 1 (yliv.) | 00:00 | Siltala Tuomas | Huoponen Jere |
4 - 1 | 00:00 | Saarinen Jaakko | Rantanen Lasse |
5 - 1 | 00:00 | Aalto Juho | Huoponen Jere |
5 - 2 | 00:00 | Vastustaja | Vastustaja |
Aika | Rangaistu pelaaja | Rangaistus |
---|
Tuntematon pelaaja: 0 torjuntaa
Vastustaja: 0 torjuntaa
No. | Pelaaja | Pelipaikka |
---|---|---|
3 | Mäki Joona | Kenttäpelaaja |
4 | Saarinen Niko | Kenttäpelaaja |
6 | Siltala Tuomas | Kenttäpelaaja |
10 | Vornanen Roope | Kenttäpelaaja |
11 | Karjalainen Juuso
| Kenttäpelaaja |
12 | Komulainen Leo
| Kenttäpelaaja |
14 | Huoponen Jere | Kenttäpelaaja |
17 | Saarinen Jaakko | Kenttäpelaaja |
19 | Lajunen Santeri | Maalivahti |
22 | Viisteensaari Oskari
| Kenttäpelaaja |
24 | Aalto Juho
| Kenttäpelaaja |
29 | Aaltonen Joonas
| Kenttäpelaaja |
30 | Malm Niklas | Maalivahti |
33 | Mäkelä Niilo | Kenttäpelaaja |
55 | Rantanen Lasse | Kenttäpelaaja |