Jokerit - B Pojat (3 - 9)
Aika:
29.1.2017 14.00 B-poikien eliittisarjan tämän vuoden toinen ja samalla koko sarjan neljäs kierros pelattiin Esport Centerissä. FC Tuusulalla oli vastassa ensimmäisessä pelissä Jokerit, jolle olimme hävinneet viime vuoden puolella ensimmäisessä keskinäisessä kohtaamisessamme. Silloin meidät naulattiin heti pelin alussa tilanteeseen 0-4 eikä hyväkään taistelumme riittänyt pelissä enää voittoon asti. Oli siis sanomattakin selvää, että erityistä latausta ei tarvinnut väkisin hakea vaan tänään ilmassa oli vahvaa revanssihenkeä. Pelasimme päivän ottelut ensimmäisen kerran ehjillä kentällisillä tämän elittiisarjan aikana. Siis tutuilla koostumuksilla ja määrällisesti vain yhtä pelaajaa vaille koko rosterilla. Pääsimme mittelemään iskukykyämme oikeastaan vasta nyt kunnolla tässä sarjassa. Pelin henki oli selvä. Pistehirmu Jere Johannes (nro 95) piti saada aisoihin eli peittää hänen laukauksensa ja estää poikittaissyötöt pelikavereille. Tässä onnistuttiin oikeinkin hyvin ja koska Jokereiden pelin on liikaa tämän yhden pelaajan varassa riitti se tänään selvään voittoon lukemin 3-9. Hyvä peli pojiltamme. Pistemiehet näkyvät alla, mutta koko joukkue pelasi fiksusti ja kontrolloidusti. Maalissa Santtu oli itse varmuus ja muutaman "game saverinkin" hän sai ilmiömäisesti tehtyä varsinkin ottelun alkupuolella. |
Maali | Aika | Maalintekijä | Syöttäjä |
---|---|---|---|
0 - 1 | 00:00 | Vornanen Roope | Viisteensaari Oskari |
0 - 2 | 00:00 | Vornanen Roope | Viisteensaari Oskari |
0 - 3 | 00:00 | Mäkelä Niilo | Rantanen Lasse |
0 - 4 | 00:00 | Komulainen Leo | Vornanen Roope |
1 - 4 | 00:00 | Vastustaja | Vastustaja |
2 - 4 (yliv.) | 00:00 | Vastustaja | Vastustaja |
2 - 5 | 00:00 | Mäkelä Niilo | Vornanen Roope |
2 - 6 | 00:00 | Viisteensaari Oskari | Vornanen Roope |
3 - 6 | 00:00 | Vastustaja | Vastustaja |
3 - 7 (yliv.) | 00:00 | Komulainen Leo | Viisteensaari Oskari |
3 - 8 | 00:00 | Viisteensaari Oskari | Vornanen Roope |
3 - 9 | 00:00 | Wahlman Tomi | Saarinen Niko |
Aika | Rangaistu pelaaja | Rangaistus |
---|
Tuntematon pelaaja: 0 torjuntaa
Vastustaja: 0 torjuntaa
No. | Pelaaja | Pelipaikka |
---|---|---|
4 | Saarinen Niko | Kenttäpelaaja |
5 | Nuutinen Samuli | Kenttäpelaaja |
6 | Siltala Tuomas | Kenttäpelaaja |
10 | Vornanen Roope | Kenttäpelaaja |
11 | Karjalainen Juuso
| Kenttäpelaaja |
12 | Komulainen Leo
| Kenttäpelaaja |
14 | Huoponen Jere | Kenttäpelaaja |
17 | Saarinen Jaakko | Kenttäpelaaja |
19 | Lajunen Santeri | Maalivahti |
22 | Viisteensaari Oskari
| Kenttäpelaaja |
24 | Aalto Juho
| Kenttäpelaaja |
29 | Aaltonen Joonas
| Kenttäpelaaja |
30 | Malm Niklas | Maalivahti |
33 | Mäkelä Niilo | Kenttäpelaaja |
55 | Rantanen Lasse | Kenttäpelaaja |
88 | Wahlman Tomi
| Kenttäpelaaja |