B Pojat - Oilers sininen (5 - 9)
Aika:
11.2.2017 10.00 No, niin...pataan tuli! Oilers sininen on aloittanut nousun kohti eliittisarjan kärkeä. Kun se viime kierroksella kaatoi Dogsin niin lauantaiaamun kunniaksi se kukisti kiusallisen helposti myös isäntäjoukkue FC Tuusulan sen omassa kotihallissaan. Ihminen on sellainen, että hakee kaikelle aina syytä ja selitystä. Sinällään tässä ei ollutkaan mitään ihmeellistä - vastassahan oli oman alkulohkonsa puhtaalla pelillä voittanut Oilers, mutta sarjassa olimme kuitenkin esittäneet tähän asti parempia otteita ja tilastoissakin oltiin öljymiehiä edellä. Kotihalli, tuttu yleisö, lyhyt matka hallille. Tuovatko nämä etuja vai luovatko paineita? Itse peli sujui kyllä huonommin kuin ehkä kertakaan tällä kaudella. Emme päässeet ns. pallon päälle missään erässä. Huonoa onnea vai taidon puutetta, mutta pallo jäi liian usein matkalle, pomppi lavan yli tai sotkeutui jalkoihin. Olimme takaa-ajajina koko pelin ajan emmekä saaneet normaalia pelimoodia päälle lainkaan. Vastustaja sen sijaan oli tänä aamuna meitä parempi pelin jokaisella osa-alueella. Se pelasi itsevarmasti, kypsästi ja rauhallisesti ja iski terävästi aina kun heikko keskialueen puolustamisemme sen salli. Kaksintaistelut päättyivät lähes aina vastustajan eduksi ja tuntui kuten niin monasti tällaisissa tilanteissa, että rouva Fortunakaan ei ollut tänään tasapuolinen. Laukausten peitto oli luokatonta eikä ainakaan toimituksen muistiin äkkiä palaudu peliä, jossa olisi meidän päähämme tehty näin monta maalia kaukovedoilla. Olivatpa ne sitten ilkeän maskin takaa tai eivät. Nyt vain uutta matoa koukkuun. Iltapäivän viimeisessä pelissä on vastassa PSS Porvoosta. Kaikkien muiden joukkueiden tavoin sekin janoaa neljän parhaan joukkoon ja panee varmasti lujaa kampoihin. Ensimmäisessä kohtaamisessamme pelasimme tasan, joten kovaa vääntöä on odotettavissa! |
Maali | Aika | Maalintekijä | Syöttäjä |
---|---|---|---|
0 - 1 | 00:00 | Vastustaja | Vastustaja |
0 - 2 | 00:00 | Vastustaja | Vastustaja |
1 - 2 | 00:00 | Komulainen Leo | Vornanen Roope |
2 - 2 | 00:00 | Koistinaho Erik | Vornanen Roope |
2 - 3 | 00:00 | Vastustaja | Vastustaja |
2 - 4 | 00:00 | Vastustaja | Vastustaja |
2 - 5 (yliv.) | 00:00 | Vastustaja | Vastustaja |
3 - 5 | 00:00 | Huoponen Jere | Rantanen Lasse |
4 - 5 | 00:00 | Huoponen Jere | Komulainen Leo |
4 - 6 (yliv.) | 00:00 | Vastustaja | Vastustaja |
4 - 7 | 00:00 | Vastustaja | Vastustaja |
4 - 8 (yliv.) | 00:00 | Vastustaja | Vastustaja |
4 - 9 | 00:00 | Vastustaja | Vastustaja |
5 - 9 | 00:00 | Saarinen Niko | Aalto Juho |
Aika | Rangaistu pelaaja | Rangaistus |
---|
Tuntematon pelaaja: 0 torjuntaa
Vastustaja: 0 torjuntaa
No. | Pelaaja | Pelipaikka |
---|---|---|
4 | Saarinen Niko | Kenttäpelaaja |
5 | Nuutinen Samuli | Kenttäpelaaja |
6 | Siltala Tuomas | Kenttäpelaaja |
10 | Vornanen Roope | Kenttäpelaaja |
11 | Karjalainen Juuso
| Kenttäpelaaja |
12 | Komulainen Leo
| Kenttäpelaaja |
14 | Huoponen Jere | Kenttäpelaaja |
17 | Saarinen Jaakko | Kenttäpelaaja |
19 | Lajunen Santeri | Maalivahti |
22 | Viisteensaari Oskari
| Kenttäpelaaja |
24 | Aalto Juho
| Kenttäpelaaja |
25 | Koistinaho Erik | Kenttäpelaaja |
30 | Malm Niklas | Maalivahti |
55 | Rantanen Lasse | Kenttäpelaaja |
88 | Wahlman Tomi
| Kenttäpelaaja |