B Pojat - AC HaKi (6 - 3)
Aika:
11.3.2017 12.00 Sarjan viimeinen peli - toisessa päässä kenttää rakas kilpakumppani AC HaKi. Jälleen tuikitärkeät pisteet jaossa - erityisesti punamustat olivat jo koko lailla selkä seinää vasten ja pakkovoiton edessä. Tämä näkyi kyllä jo alkulämmittelyssä. Hakunilalaisten lataus oli jo melkein liiankin kova ja näkyi heti pelin alusta lähtien mielettömänä paineistamisena. Naapuri iski meihin kiinni kuin yleinen syyttäjä joskus jopa kolmellakin karvaajalla. Tämä asetelma vakiintui lopulta koko pelin mittaiseksi. AC HaKi teki mielettömän määrän työtä, mutta meidän joukkueemme maltti piti. Saimme kerta toisensa jälkeen joko purettua karvauksen tai ainakin estettyä kriittiset pallonriistot ja maalipaikkojen syntymisen. Kävimme sitten "puolivahingossa" nakkaamassa silloin tällöin muutaman maalin vastahyökkäyksistä ja HaKin urakka muuttui entistä väkinäisemmäksi! HaKin pikamaalin jälkeen teimme kolme seuraavaa ja saimme hyvän asetelman pelin kontrolloimiseksi.Olkoonkin, että pallon hallinta oli kyllä selkeästi vastustajalla. Kolmannessa erässä HaKi kehitti huiman kirin ja kavensikin kahdella maalilla. He eivät kuitenkaan malttaneet kuunnella avoimin mielin määrätietoista tuomaria, joka lopulta joutui poistamaan muutaman hakipelurin jäähyaition puolelle. Lopun kahinoiden ja jäähyilyjen sekamelskassa Oskari lopetti punamustien pyristelyt täräyttämällä karkuun pääsynsä kunniaksi pallon tyhjään maaliin. Tuikitärkeän voiton avaimina olivat jälleen uhrautuvainen peittopeli, ahkera liike ja terävät vastaiskut. Rehellisesti sanoen toimitusta suorastaan harmittaa, että ennakkosuosikki AC HaKi ei jatka enää näissä karkeloissa (tappio Erä siniselle myös toisessa pelissään) jäätyään lohkossamme peräti kuudenneksi. Niin valmiilta ja "oikealta" heidän pelinsä näyttää, että jatkopaikka olisi ollut ihan ansaittu. Maalit valitettavasti kuitenkin ratkaisevat vaikka kaikki muu olisi kunnossa. Santtu jatkoi maalissa uskomattomia otteitaan. Eleettömästi ja rauhallisesti hän oli pahimman pallorallin aikana jatkuvasti peittopelimme ohittaneiden pallojen tiellä ja tilille tuli taas pari aivan uskomatonta supertorjuntaa! Maalintekijöinä kunnostautuivat ennen Oskarin viimeistä niittiä ykkösylivoimassa Leksa, hienon tilannepelaamisen jälkeen Tomi, Roope vanhan kunnon länkisoolon esittäjänä, Niko terävällä vedolla irtopalloon sekä Lasse maalinedustalta loppuun asti pelaamalla. Pahuksen jännä, vauhdikas ja viihdyttävä peli! |
Maali | Aika | Maalintekijä | Syöttäjä |
---|---|---|---|
0 - 1 | 00:00 | Vastustaja | Vastustaja |
1 - 1 (yliv.) | 00:00 | Komulainen Leo | Vornanen Roope |
2 - 1 | 00:00 | Wahlman Tomi | Mäkelä Niilo |
3 - 1 | 00:00 | Vornanen Roope | Mäkelä Niilo |
4 - 1 | 00:00 | Saarinen Niko | Mäkelä Niilo |
5 - 1 | 00:00 | Rantanen Lasse | Aalto Juho |
5 - 2 | 00:00 | Vastustaja | Vastustaja |
5 - 3 | 00:00 | Vastustaja | Vastustaja |
6 - 3 (aliv.) | 00:00 | Viisteensaari Oskari | Ei syöttäjää |
Aika | Rangaistu pelaaja | Rangaistus |
---|
Tuntematon pelaaja: 0 torjuntaa
Vastustaja: 0 torjuntaa
No. | Pelaaja | Pelipaikka |
---|---|---|
4 | Saarinen Niko | Kenttäpelaaja |
10 | Vornanen Roope | Kenttäpelaaja |
11 | Karjalainen Juuso
| Kenttäpelaaja |
12 | Komulainen Leo
| Kenttäpelaaja |
14 | Huoponen Jere | Kenttäpelaaja |
17 | Saarinen Jaakko | Kenttäpelaaja |
19 | Lajunen Santeri | Maalivahti |
22 | Viisteensaari Oskari
| Kenttäpelaaja |
24 | Aalto Juho
| Kenttäpelaaja |
25 | Koistinaho Erik | Kenttäpelaaja |
29 | Aaltonen Joonas
| Kenttäpelaaja |
33 | Mäkelä Niilo | Kenttäpelaaja |
55 | Rantanen Lasse | Kenttäpelaaja |
88 | Wahlman Tomi
| Kenttäpelaaja |