FBC Turku - B Pojat (1 - 1)
Aika:
7.1.2017 18.20 Päivän toisessa pelissä vastustajana oli FBC Turku. Pelissä oli kovasti panosta, sillä voitto toisi huomiset mitalipelit jo askelta lähemmäksi. FCT-toimitus piti ennakkoon kotimaisista joukkueista turkulaisia ehkä kovimpana vastustajana. Toistaiseksi nähdyn perusteella tästä kannasta ei olekaan syytä luopua. Peli alkoi turkulaisten verkkaisella "alakolmiohinkkauksella", jolla etsittiin aukkoja puolustuksestamme. Niitä ei kuitenkaan löytynyt kuten ei meillekään toisessa päässä kaukaloa. Toiseen erään joukkueet tulivat aivan erilaisella raivolla ja peli nopeutui huomattavasti. Turkulaiset rakensivat taitavasti vaarallisia tekopaikkoja ja hakivat ohjureita maalin edestä. Mitä pidemmälle peli eteni sen paremmin saimme omankin pelimme vauhtiin. Tilanteita oli meilläkin useita aina tolppalaukauksia myöten. Turku meni kuitenkin johtoon 18.minuutilla yksinkertaisen tehokkaan vaparikuvion tuloksena. Siirto oikealle - takaisin vasemmalle - ja suora laukaus maaliin! Joukkueemme ei tästä kuitenkaan hyytynyt. Oskari karvasi pallon itselleen ja toi sen vahvasti ylös. Lainaus tutusti Roopelle, joka antoi sen ykkösellä takaisin Oskarille. Nätti napautus täydestä vauhdista ja peli oli tasan 1-1. Jos joskus on perusteltua urheilussa käyttää lopputuloksesta termiä oikeudenmukainen, niin nyt on se hetki! Huomenaamulla pelataan ensin alkulohkon viimeiset pelit pois ja sen jälkeen vielä sijoitusottelut. Palataan huomenna asiaan! |
Maali | Aika | Maalintekijä | Syöttäjä |
---|---|---|---|
1 - 0 | 00:00 | Vastustaja | Vastustaja |
1 - 1 | 00:00 | Viisteensaari Oskari | Vornanen Roope |
Aika | Rangaistu pelaaja | Rangaistus |
---|
Tuntematon pelaaja: 0 torjuntaa
Vastustaja: 0 torjuntaa
No. | Pelaaja | Pelipaikka |
---|---|---|
3 | Mäki Joona | Kenttäpelaaja |
4 | Saarinen Niko | Kenttäpelaaja |
10 | Vornanen Roope | Kenttäpelaaja |
11 | Karjalainen Juuso
| Kenttäpelaaja |
12 | Komulainen Leo
| Kenttäpelaaja |
14 | Huoponen Jere | Kenttäpelaaja |
17 | Saarinen Jaakko | Kenttäpelaaja |
19 | Lajunen Santeri | Maalivahti |
22 | Viisteensaari Oskari
| Kenttäpelaaja |
24 | Aalto Juho
| Kenttäpelaaja |
29 | Aaltonen Joonas
| Kenttäpelaaja |
30 | Malm Niklas | Maalivahti |
33 | Mäkelä Niilo | Kenttäpelaaja |
55 | Rantanen Lasse | Kenttäpelaaja |
88 | Wahlman Tomi
| Kenttäpelaaja |