B Pojat - Voima (1 - 3)
Aika:
18.3.2017 14.15 Play off-karsinnat käynnistyivät osaltamme ottelulla Imatran Voimaa vastaan. Se on nuori, mutta valtakunnallisella tasolla rutinoitunut ja ansioitunut porukka. Ennen peliä oletimme, että Voima olisi pitänyt paljonkin nyt nähtyä kovempaa pelitilannetempoa. Joukkue pelasi kuitenkin kurinalaisesti aina koko kentällisen voimin ja pelaajat tiesivät koko ajan mitä tehdä ja miten sijoittua - tämä näkyi erityisesti laukausten peittämisessä ja oman maalin varjelussa. Kaksi erää peli oli hyvin kontrollissamme. Hallitsimme palloa rauhallisin siirroin ja Voim tyytyi iskemään terävästi ja myös vaarallisesti vastaiskuin. Avausmaali merkittiin kuitenkin FC Tuusulan sarakkeeseen, kun Roope löi ilmasta maalin edestä pallon verkkoon. Kaikki meni hyvin siihen asti, kunnes imatralaiset pääsivät pelaamaan ylivoimaa. Ei mennyt kuin parikymmentä sekuntia kun pallo pomppi maalinedusruuhkan sääriviidakosta maaliin. Sen jälkeen maalitilanteita luotiin tasaisesti molempiin päihin, mutta kuinka ollakaan - puolitoista minuuttia ennen loppua - pallo pomppi jo toistamiseen pelaajaruuhkan kautta maaliimme. Viimeisten sekuntien rankkari oli pelkkää kosmetiikkaa. Ei voi kieltää etteikö harmittaisi. Mitään ei tehty väärin - jos nyt jotain pitäisi vielä parantaa niin paikoista olisi laitettava sisään ja ylipäätänsä laukauksia ei tarvitsisi säästellä. Tästä nyt sitten jatketaan kohti illan Nibacos-peliä. Katsotaan miten muissa kamppailuissa käy ja millaista panosta huomisille otteluille jää? |
Maali | Aika | Maalintekijä | Syöttäjä |
---|---|---|---|
1 - 0 | 18:19 | Vornanen Roope | Viisteensaari Oskari |
1 - 1 (yliv.) | 34:53 | Vastustaja | Vastustaja |
1 - 2 | 43:35 | Vastustaja | Vastustaja |
1 - 3 (rang.) | 44:56 | Vastustaja | Vastustaja |
Aika | Rangaistu pelaaja | Rangaistus |
---|
Tuntematon pelaaja: 0 torjuntaa
Vastustaja: 0 torjuntaa
No. | Pelaaja | Pelipaikka |
---|---|---|
4 | Saarinen Niko | Kenttäpelaaja |
6 | Siltala Tuomas | Kenttäpelaaja |
10 | Vornanen Roope | Kenttäpelaaja |
11 | Karjalainen Juuso
| Kenttäpelaaja |
12 | Komulainen Leo
| Kenttäpelaaja |
14 | Huoponen Jere | Kenttäpelaaja |
17 | Saarinen Jaakko | Kenttäpelaaja |
19 | Lajunen Santeri | Maalivahti |
22 | Viisteensaari Oskari
| Kenttäpelaaja |
24 | Aalto Juho
| Kenttäpelaaja |
25 | Koistinaho Erik | Kenttäpelaaja |
29 | Aaltonen Joonas
| Kenttäpelaaja |
33 | Mäkelä Niilo | Kenttäpelaaja |
55 | Rantanen Lasse | Kenttäpelaaja |