SBS Blues - A Pojat (5 - 2)
Aika:
2.9.2017 9.00 Turnausaamun varhaispelissä vastassa SBS Blues, joka viime kauden päätteeksi oli hilkulla päästä SM-sarjaan. Siitä porukasta ainakin -96-syntyneet pelurit puuttuivat, mutta kyllä pelaajien rutiiini, kokemus ja maltti edelleen otteissa näkyivät. Avauserässä hallitsimme palloa varmaan kolme neljäsosaa ajasta ja Blues sai ensimmäisen laukauksen maaliamme kohti vasta sen 13. minuutilla. Vain 15 sekuntia ennen erän päätöstä helähti kuitenkin meidän päässämme kun pallo joutui harmillisesti näennäisesti karvaavan pelaajan haltuun vapaaseen paikkaan. Toisessa erässä vastassa oli jo aktiivisempi Blues, mutta itse pelitapahtumat pysyivät edelleen tasaisina. Sinipaidat vain käyttivät maalintekopaikkansa 100% hyödykseen ja johtivat 3-0 erän puolessa välissä. Tämän jälkeen saimme vuorostamme tehtyä pari maalia. Eero karvasi miehekkäästi omalla alueella ja Roope tyrkkäsi pallon eteenpäin Juliukselle (S.), joka parin potkun jälkeen oli nokikkain maalivahdin kanssa 1-3. Seuraava tuli näyttävän pyörityksen jälkeen joka päättyi Teemun tekemään maalin Lasse "The Swiss" Olanderin tarjoilusta. Hyvä vaiheemme loppui kuitenkin jäähyyn 3 min. ennen erä päätöstä. Sen aikana Blues teki hienon yv-maalin ja viimeisen tyhjiin. Väliin mahtui vielä yksi Aarren huipputorjunta läpiajosta. Ihan OK peli näin aamutuimaan. Vastus oli kuitenkin kova ja kokenut, mutta jäi jotenkin sellainen tunne, että olisi mukava kohdata heidät piakkoin uudestaankin! Merkillinen piirre ottelussa oli, että vastustajan tekemien maalien lukumäärä oli isompi kuin heidän ei-maaliin menneiden laukaustensa. Huipputehokasta siis! |
Maali | Aika | Maalintekijä | Syöttäjä |
---|---|---|---|
1 - 0 | 00:00 | Vastustaja | Vastustaja |
2 - 0 | 00:00 | Vastustaja | Vastustaja |
3 - 0 | 00:00 | Vastustaja | Vastustaja |
3 - 1 | 00:00 | Simonaho Julius | Vornanen Roope |
3 - 2 | 00:00 | Dahlström Teemu | Olander Lasse |
4 - 2 (yliv.) | 00:00 | Vastustaja | Vastustaja |
5 - 2 (tm) | 00:00 | Vastustaja | Vastustaja |
Aika | Rangaistu pelaaja | Rangaistus |
---|
Tuntematon pelaaja: 0 torjuntaa
Vastustaja: 0 torjuntaa
No. | Pelaaja | Pelipaikka |
---|---|---|
6 | Siltala Tuomas | Kenttäpelaaja |
7 | Lindström Tomas | Kenttäpelaaja |
10 | Vornanen Roope | Kenttäpelaaja |
11 | Karjalainen Juuso
| Kenttäpelaaja |
14 | Huoponen Jere | Kenttäpelaaja |
16 | Reijonen Eero | Kenttäpelaaja |
20 | Dahlström Teemu | Kenttäpelaaja |
22 | Viisteensaari Oskari
| Kenttäpelaaja |
24 | Aalto Juho
| Kenttäpelaaja |
29 | Aaltonen Joonas
| Kenttäpelaaja |
33 | Mäkelä Niilo | Kenttäpelaaja |
72 | Vaarala Aarre | Maalivahti |
80 | Olander Lasse | Kenttäpelaaja |
81 | Laalo Ville | Kenttäpelaaja |
83 | Simonaho Julius | Kenttäpelaaja |
88 | Wahlman Tomi
| Kenttäpelaaja |
- | Inkinen Julius | Kenttäpelaaja |