A Pojat - AC HaKi (2 - 2)
Aika:
11.9.2017 19.00 Toinen harjoitusottelu Ac Hakia vastaan - nyt kotihallissa. Edellisessä Campossa pelatussa ylsimme sekavan esityksen jälkeen 4-5 voittoon. Nyt asetelma oli sellainen, että Hakilla oli varmasti näyttöhaluja sekä meille että myös itselleen, sillä menestys kauden alla ei ole ollut ehkä ihan toivotun kaltainen. Punamustat olivatkin valmistautuneet hyvin ja olivat liikkeellä lähes täydellä rosterilla. Meiltä olivat sivussa Leksa, Jaakko, Oskari, Jere, Tomas ja Niilo. Kentällä olleista pelaajistamme Julius S. ja Ville olivat pelanneet viikonloppuna kaikki miesten Suomen Cupin pelit, lisäksi Teemu ja Roope olivat toipilaina vielä kaukana parhaasta kunnostaan. Arvelimme ottelusta tulevan pikemminkin selviämistaistelun kuin hyvinkin tasaisen väännön. Pelasimme kahdella pakkiparilla, kahdella sentterillä ja kolmella laituriparilla eli kierto oli jatkuvaa. Tässä tilanteessa ratkaisijan rooliin astuivat hienon ottelun pelanneet Eero ja Tomi. Raivoisa liike ja taistelu palkittiin kahdella kaverusten tekemällä maalilla, jonka lisäksi he syöttivät toistensa osumat. Parasta pelissämme näyttää tämänkin kauden kynnyksellä olevan tiivis keskialueen puolustus sekä hyvä laukausten peittäminen. Tällä sabloonalla Haki ei päässyt tänäänkään hallitsemaan peliä - itse asiassa molemmat heidän osumansa tulivat harmillisista pomppivan pallon menetyksistä omalla puolustusalueella Nyt on vielä pari viikkoa aikaa saada rivit kuntoon ennen tosi pelien alkamista. Nuorten 1.divisioona pyörähtää käyntiin vajaan parin viikon päästä 30.9. Pysytelkää kanavalla! |
Maali | Aika | Maalintekijä | Syöttäjä |
---|---|---|---|
1 - 0 | 00:00 | Reijonen Eero | Wahlman Tomi |
1 - 1 | 00:00 | Vastustaja | Vastustaja |
2 - 1 | 00:00 | Wahlman Tomi | Reijonen Eero |
2 - 2 | 00:00 | Vastustaja | Vastustaja |
Aika | Rangaistu pelaaja | Rangaistus |
---|
Tuntematon pelaaja: 0 torjuntaa
Vastustaja: 0 torjuntaa
No. | Pelaaja | Pelipaikka |
---|---|---|
6 | Siltala Tuomas | Kenttäpelaaja |
10 | Vornanen Roope | Kenttäpelaaja |
11 | Karjalainen Juuso
| Kenttäpelaaja |
16 | Reijonen Eero | Kenttäpelaaja |
19 | Lajunen Santeri | Maalivahti |
20 | Dahlström Teemu | Kenttäpelaaja |
24 | Aalto Juho
| Kenttäpelaaja |
29 | Aaltonen Joonas
| Kenttäpelaaja |
72 | Vaarala Aarre | Maalivahti |
80 | Olander Lasse | Kenttäpelaaja |
81 | Laalo Ville | Kenttäpelaaja |
83 | Simonaho Julius | Kenttäpelaaja |
88 | Wahlman Tomi
| Kenttäpelaaja |
- | Inkinen Julius | Kenttäpelaaja |