Oilers Akatemia - A Pojat (3 - 5)
Aika:
30.9.2017 19.00 Avauskierroksen toisessa pelissä kohtasimme toisen espoolaisporukan - Oilers Akatemian. Joukkueesta ei oikein ollut minkäälaista tietoa saatavissa etukäteen, mutta selvää on, että ei öljymiesten leiristä koskaan mitään heikkoja porukoita ole lähetetty taisteluihin. Se toki oli tiedossa että päivän aikaisemmassa ottelussa Jokerit oli jäänyt tämän joukkueen jalkoihin todella selvästi. Vähän jännityksellä odotettiinkin että millainen kokoonpano looraan astelee. Joukkue oli ainakin ulkoisesti tarkastellen nuori, mutta tiesipä joku kertoa että aika paljon siinä on kokeneita pelimiehiä mm. viime vuoden B-junnujen SM-hopeajoukkueesta! Oli miten oli - vastassa olikin todella taitava porukka. Meillä sen sijaan olivat rivit harvenneet, kun olimme joutuneet lähettämään miesten edustusjoukkueen iltapeliin 5 peluria. Peli alkoi erikoisesti - Teemu vetäisi spesiaalinsa pakin jaloista takanurkkaan jo 12 sek. pelin jälkeen. Seuraavat kaksi maalia merkittiin espoolaisille todella kauniiden takanurkka-poikkareiden myötä. Oilers Akatemian peli oli koko ajan liikkuvaa, aktiivista ja luovaakin. Mitä pidemmälle peli eteni sen tehottomammaksi se kuitenkin muuttui. Pallo kyllä liikkui näennäisen vilkkaasti, mutta hienosti ohjasimme pelin ulkokehälle ja peitimme syntyneet laukaisupaikat. Ensimmäisen erän espoolaishurlumhein jälkeen peli alkoi tasaanutua ja kääntyi lopulta meidän hallintaamme. Terävät vastaiskut päätettiin tehokkaasti ja lopulta taululla mukavat 5-3 voittolukemat. Voiton avaimia tälläkin kertaa olivat usko omaan pelitapaan ja rauhallinen höntyilemätön peliote. Aarre maalissa oli ensimmäisen pelin tapaan erinomainen ja torjui kaikki torjuttavissa olevat vedot. Tolpatkin toki ystävällisesti ohjasivat muutaman Oilersin vedon kentälle eikä kehikon sisäpuolelle. |
Maali | Aika | Maalintekijä | Syöttäjä |
---|---|---|---|
0 - 1 | 00:00 | Dahlström Teemu | Ei syöttäjää |
1 - 1 | 00:00 | Vastustaja | Vastustaja |
2 - 1 | 00:00 | Vastustaja | Vastustaja |
2 - 2 | 00:00 | Dahlström Teemu | Vornanen Roope |
2 - 3 | 00:00 | Karjalainen Juuso | Vornanen Roope |
3 - 3 | 00:00 | Vastustaja | Vastustaja |
3 - 4 | 00:00 | Olander Lasse | Dahlström Teemu |
3 - 5 | 00:00 | Vornanen Roope | Aaltonen Joonas |
Aika | Rangaistu pelaaja | Rangaistus |
---|
Tuntematon pelaaja: 0 torjuntaa
Vastustaja: 0 torjuntaa
No. | Pelaaja | Pelipaikka |
---|---|---|
6 | Siltala Tuomas | Kenttäpelaaja |
10 | Vornanen Roope | Kenttäpelaaja |
11 | Karjalainen Juuso
| Kenttäpelaaja |
14 | Huoponen Jere | Kenttäpelaaja |
16 | Reijonen Eero | Kenttäpelaaja |
20 | Dahlström Teemu | Kenttäpelaaja |
29 | Aaltonen Joonas
| Kenttäpelaaja |
65 | Inkinen Julius | Kenttäpelaaja |
66 | Ilonen Patrik
| Kenttäpelaaja |
72 | Vaarala Aarre | Maalivahti |
80 | Olander Lasse | Kenttäpelaaja |
81 | Laalo Ville | Kenttäpelaaja |
88 | Wahlman Tomi
| Kenttäpelaaja |