LoSB - A Pojat (5 - 8)
Aika:
22.10.2017 10.00 Aamupeli oli lohkon kärkikamppailu FC Tuusulan ja Losbin välillä. Molemmilla siihen asti alla pelkkiä voittoja ja maalisuhdekin melkein identtinen. Losb oli tämän lohkon vastustajista ehdottomasti organisoiduin ja tasaisin. He peittivät laukaukset tehokkaasti eikä maalin edustalle ollut juuri asiaa. Vastaiskut lähtivät terävästi ja erityisesti ylivoimapeli oli tehokasta ja näyttävää. Näki, että osa porukasta on pelannut pitkään yhdessä ja saanut kokemusta kovista kansallisen tason peleistä. Saimme peliin unelma-alun. Tomas teki varmasti ennätyksensä, kun ensimmäinen lämmittelyveto yllätti Losbin maalivahdin jo 4 sek.!!! pelin jälkeen. Losb tasoitti kuitenkin nopeasti ylivoimalla ja sen jälkeen tahkottiin melko tasaisesti. Erätauolle mentiin kuitenkin lohjalaisten viime minuutilla tekemän maalin ansioista 2-1 lukemissa. Me pyöritimme kolmella kentällä aika hyvävauhtista peliä koko ottelun ajan. Niin vain tämäkin peli kääntyi lopulta ihan selvästikin meille tutulla konseptilla: hyvä joukkuepuolustus - erityisesti peittopeli, ahnaat vastahyökkäykset ja riittävä liike. Osumatkin jakautuivat mukavasti kaikille kentällisille. Vaikka peli ei lopulta ihan klassikoksi taipunutkaan näkyi kyllä että nyt loorassa oli kaksi lohkon kärkikokoonpanoa. Voitto tästä pelistä toi meille hyvät asemat jatkoa ajatellen eli paikka lohkon kahden parhaan joukossa suoraan ylempään loppusarjaan oli tätä myöten selviö. |
Maali | Aika | Maalintekijä | Syöttäjä |
---|---|---|---|
0 - 1 | 00:00 | Lindström Tomas | Simonaho Julius |
1 - 1 | 00:00 | Vastustaja | Vastustaja |
2 - 1 | 00:00 | Vastustaja | Vastustaja |
3 - 1 | 00:00 | Vastustaja | Vastustaja |
3 - 2 (yliv.) | 00:00 | Karjalainen Juuso | Lindström Tomas |
3 - 3 | 00:00 | Komulainen Leo | Mäkelä Niilo |
3 - 4 | 00:00 | Viisteensaari Oskari | Reijonen Eero |
3 - 5 | 00:00 | Lindström Tomas | Karjalainen Juuso |
3 - 6 | 00:00 | Wahlman Tomi | Olander Lasse |
4 - 6 | 00:00 | Vastustaja | Vastustaja |
5 - 6 | 00:00 | Vastustaja | Vastustaja |
5 - 7 | 00:00 | Viisteensaari Oskari | Mäkelä Niilo |
5 - 8 | 00:00 | Viisteensaari Oskari | Komulainen Leo |
Aika | Rangaistu pelaaja | Rangaistus |
---|
Lajunen Santeri : 0 torjuntaa
Vastustaja: 0 torjuntaa
No. | Pelaaja | Pelipaikka |
---|---|---|
7 | Lindström Tomas | Kenttäpelaaja |
10 | Vornanen Roope | Kenttäpelaaja |
11 | Karjalainen Juuso
| Kenttäpelaaja |
12 | Komulainen Leo
| Kenttäpelaaja |
16 | Reijonen Eero | Kenttäpelaaja |
19 | Lajunen Santeri | Maalivahti |
20 | Dahlström Teemu | Kenttäpelaaja |
22 | Viisteensaari Oskari
| Kenttäpelaaja |
29 | Aaltonen Joonas
| Kenttäpelaaja |
33 | Mäkelä Niilo | Kenttäpelaaja |
65 | Inkinen Julius | Kenttäpelaaja |
66 | Ilonen Patrik
| Kenttäpelaaja |
72 | Vaarala Aarre | Maalivahti |
80 | Olander Lasse | Kenttäpelaaja |
81 | Laalo Ville | Kenttäpelaaja |
83 | Simonaho Julius | Kenttäpelaaja |
88 | Wahlman Tomi
| Kenttäpelaaja |