A Pojat - EräViikingit Akatemia (6 - 4)
Aika:
26.11.2017 10.00 No, niin…siitä se taas sitten lähti. Nuorten 1.divisioonan Etelä-Suomen ylemmän loppusarjan ensimmäiset pelit pelattiin Myllypuron Arena Centerissä räntäisen pyhäpäivän kunniaksi. Räntäinen oli pelien alkukin sillä aamupelissa ensiksi vastassa ollut EräViikingit Akatemia johti meitä jo 1-3 ennen kuin saimme koneet edes jotenkuten käyntiin. Avausmaali merkittiin meille, mutta kolme seuraavaa meni virheidemme myötäilemänä peräkkäin naapurille. Kavennusmaali erän loppupuolella antoi lupauksia paremmasta ja puolessa välissä toista erää johdimme jo 5-3. ErVi tuli taas jo maalin päähän kunnes kuinkas muuten Oskari karkasi laidalta, kaarsi maalille ja napautti pallon takaylänurkkaan nyrkin kokoisesta reiästä. ErVin kokenut ykköskenttä oli alati vaarallinen ja jokainen tekemämme virhe johti joko maaliin tai vaaralliseen vastahyökkäykseen. Kolmas erä oli yllättäen maaliton ja vaikka ErVi välillä myllyttikin hurjasti ei meillä lopulta todellista vaaran paikkaa loppupelissä ollut. Oskarin (2+0) lisäksi onnistujia oli laajalla rintamalla. Juliukselle huippupeli (1+2), Roopelle 1+1 ja tällä kertaa syöttäjänä kunnostautuneelle Tomakselle 0+2. Pisteitä kertyikin yhteensä seitsemälle eri pelaajalle. Vaikka kaikki eivät saaneet nimiään tilastoon oli työn sankareita sen lisäksi joukkueessa monta. Esim. Niilo on puolustuksessa pelistä toiseen elintärkeä pelaaja koko joukkueelle katkojana, avaajana ja rakentajana. EräViikingit ylsi tähän ylempään loppusarjaan toisesta lohkosta voittamalla karsinnoissa maalilla meidän lohkomme SBS Bluesin. Olimme ennen kauden alkua voittaneet heidät selkeästi turnauksessa, mutta tämä oli jo ihan eri porukka. Ei ehkä kokoonpanoltaan, mutta peli-ilmeeltään kyllä. Tärkeä voitto avauspelissä kuitenkin FC Tuusulalle. Sen turvin oli hyvä alkaa jo valmistautua iltapäivän kamppailuun M-team II:sta vastaan. |
Maali | Aika | Maalintekijä | Syöttäjä |
---|---|---|---|
1 - 0 | 00:00 | Simonaho Julius | Lindström Tomas |
1 - 1 | 00:00 | Vastustaja | Vastustaja |
1 - 2 (yliv.) | 00:00 | Vastustaja | Vastustaja |
1 - 3 | 00:00 | Vastustaja | Vastustaja |
2 - 3 | 00:00 | Karjalainen Juuso | Simonaho Julius |
3 - 3 | 00:00 | Laalo Ville | Simonaho Julius |
4 - 3 | 00:00 | Viisteensaari Oskari | Vornanen Roope |
5 - 3 | 00:00 | Vornanen Roope | Lindström Tomas |
5 - 4 | 00:00 | Vastustaja | Vastustaja |
6 - 4 | 00:00 | Viisteensaari Oskari | Komulainen Leo |
Aika | Rangaistu pelaaja | Rangaistus |
---|
Tuntematon pelaaja: 0 torjuntaa
Vastustaja: 0 torjuntaa
No. | Pelaaja | Pelipaikka |
---|---|---|
7 | Lindström Tomas | Kenttäpelaaja |
10 | Vornanen Roope | Kenttäpelaaja |
11 | Karjalainen Juuso
| Kenttäpelaaja |
12 | Komulainen Leo
| Kenttäpelaaja |
14 | Huoponen Jere | Kenttäpelaaja |
19 | Lajunen Santeri | Maalivahti |
20 | Dahlström Teemu | Kenttäpelaaja |
22 | Viisteensaari Oskari
| Kenttäpelaaja |
24 | Aalto Juho
| Kenttäpelaaja |
29 | Aaltonen Joonas
| Kenttäpelaaja |
33 | Mäkelä Niilo | Kenttäpelaaja |
72 | Vaarala Aarre | Maalivahti |
80 | Olander Lasse | Kenttäpelaaja |
81 | Laalo Ville | Kenttäpelaaja |
83 | Simonaho Julius | Kenttäpelaaja |
88 | Wahlman Tomi
| Kenttäpelaaja |