A Pojat - EräViikingit Akatemia (8 - 8)
Aika:
25.2.2018 10.00 Aamun avauksessa vastassa vanha tuttu EräViikingit A-Akatemia. Olemme olleet kauden kaikissa keskinäisissä koitoksissa niskan päällä ja voitokasta ottelua tästäkin odoteltiin. Tapanilalaisten leirissä oltiin kuitenkin eri mieltä vaikka mikään hampaat irvessä meininki ei sarjan perän pitäjällä ollutkaan. Sanotaan vaikkapa niin, että tästä pelistä olisi helppo voittokin ollut tasapelin sijaan tarjolla. Selitykseksi ei riitä parin pelaajan poissaolo... Peli aaltoili päästä päähän ja ominaista kummallekin joukkueelle olivat lukuisat pallon menetykset, väärät sijoittumiset ja vedot huonoista paikoista. Peittopelikin olisi voinut olla paljon nyt nähtyä parempaa. Kuusitoista maalia kertoo osaltaan karua kieltä joukkueiden lepsusta peliotteesta ja vähän aamukankeasta maalivahtipelistäkin. Toisaalta osa laukauksista oli todella hienoja molemmissa kenttäpäädyissä. Maaleja tehtiin tasatahtiin - kuitenkin pelin loppupuolella olimme jo turvallisen tuntuisessa kahden maalin johtoasemassa, mutta pari löysästi pelattua oman pään tilannetta ja merkkausvirhettä johti yht´äkkiä siihen, että olimme menettämässä ottelusta molemmat pisteet. Onneksi maali-iloittelu jatkui viimeisille hetkille asti, kun Juuso iski Teemun tarjoilusta edes vähän lohtua tuoneen tasoitusmaalin 45 sekuntia ennen päätössummeria. Tästä on vain yksi suunta eteenpäin. Asenne, liike ja peliäly on oltava paljon terävämmässä kunnossa kun päivän viimeisessä pelissä vastaan astelee meidät jo kahdesti tässä sarjassa lyönyt M-team. |
Maali | Aika | Maalintekijä | Syöttäjä |
---|---|---|---|
1 - 0 | 01:29 | Karjalainen Juuso | Olander Lasse |
1 - 1 | 02:29 | Vastustaja | Vastustaja |
2 - 1 | 02:54 | Mäkelä Niilo | Ei syöttäjää |
2 - 2 | 10:24 | Vastustaja | Vastustaja |
3 - 2 | 15:20 | Lindqvist Otto-Waltteri | Huoponen Jere |
3 - 3 | 15:33 | Vastustaja | Vastustaja |
4 - 3 | 31:15 | Dahlström Teemu | Karjalainen Juuso |
5 - 3 | 33:28 | Komulainen Leo | Vornanen Roope |
5 - 4 | 34:16 | Vastustaja | Vastustaja |
6 - 4 | 36:21 | Mäkelä Niilo | Vornanen Roope |
6 - 5 | 38:54 | Vastustaja | Vastustaja |
7 - 5 | 39:56 | Siltala Tuomas | Huoponen Jere |
7 - 6 | 40:54 | Vastustaja | Vastustaja |
7 - 7 | 41:14 | Vastustaja | Vastustaja |
7 - 8 | 42:45 | Vastustaja | Vastustaja |
8 - 8 | 44:21 | Karjalainen Juuso | Dahlström Teemu |
Aika | Rangaistu pelaaja | Rangaistus |
---|
Lajunen Santeri : 15 torjuntaa
Vastustaja: 23 torjuntaa
No. | Pelaaja | Pelipaikka |
---|---|---|
6 | Siltala Tuomas | Kenttäpelaaja |
10 | Vornanen Roope | Kenttäpelaaja |
11 | Karjalainen Juuso
| Kenttäpelaaja |
12 | Komulainen Leo
| Kenttäpelaaja |
14 | Huoponen Jere | Kenttäpelaaja |
19 | Lajunen Santeri | Maalivahti |
20 | Dahlström Teemu | Kenttäpelaaja |
24 | Aalto Juho
| Kenttäpelaaja |
29 | Aaltonen Joonas
| Kenttäpelaaja |
33 | Mäkelä Niilo | Kenttäpelaaja |
80 | Olander Lasse | Kenttäpelaaja |
81 | Laalo Ville | Kenttäpelaaja |
83 | Simonaho Julius | Kenttäpelaaja |
- | Lindqvist Otto-Waltteri | Kenttäpelaaja |