M-team II - A Pojat (4 - 9)
Aika:
25.2.2018 17.30 Aamulla tasapelin EräViikinkien kanssa lepsuillut joukkueemme oli päivän aikana pessyt kasvonsa täydellisesti. Vaikka kaksi ensimmäistä maalia menikin vastustajalle oli peliote kuitenkin yritteliäs ja vauhdikas. Konemaisesti avauspeliään toteuttava vastustaja ei päässyt tällä kertaa dominoimaan pallollista peliä vaan saimme häirittyä sitä tehokkaasti. Kun vielä peittopeli toimi taas hyvin ja Santtu maalissa oli lämmennyt huippuvireeseen jäi M-team tällä kertaa vain neljään maaliin. Me ladoimme niitä toiseen päähän lopulta yhdeksän ja plakkariin jäi kaksi tärkeää lisäpistettä. Ketjukoostumukset oli jo aamupeliin koottu uudelta pohjalta muutaman sairaspoissaolon vuoksi. Tähän peliin niitä muutettiin entisestään ja homma toimikin aika hyvin. Erikoismaininta menee tällä kertaa Otolle, joka jaksoi raataa kentän molemmissa päissä läpi koko pelin. Sen lisäksi että tekee jatkuvasti oikeita ratkaisuja, voittaa kaksinkamppailuja ja luo tilanteita on Oton viimeistelykyky huikea. Pelin hahmon palkintona tänään kolme komeaa maalia. Niilo oli näkyvä puolustajan roolissa alakerrassa luutien, mutta myös taitavasti palloa ylös tuoden ja tilanteita luoden. Siinä sivussa syntyivät tehot 2+1. Teemulle muikeat 2+2 pistettä ja Juliukselle mukavat 1+2. Tehopisteitä kirjattiin lopulta kaikkiaan seitsemälle pelurille eli yli puolelle koko rosterista. |
Maali | Aika | Maalintekijä | Syöttäjä |
---|---|---|---|
1 - 0 | 01:41 | Vastustaja | Vastustaja |
2 - 0 | 06:25 | Vastustaja | Vastustaja |
2 - 1 | 07:18 | Komulainen Leo | Dahlström Teemu |
2 - 2 | 17:07 | Dahlström Teemu | Komulainen Leo |
2 - 3 | 29:03 | Lindqvist Otto-Waltteri | Simonaho Julius |
2 - 4 | 31:51 | Lindqvist Otto-Waltteri | Simonaho Julius |
2 - 5 | 33:29 | Dahlström Teemu | Vornanen Roope |
2 - 6 | 38:41 | Mäkelä Niilo | Siltala Tuomas |
3 - 6 | 39:18 | Vastustaja | Vastustaja |
4 - 6 | 40:18 | Vastustaja | Vastustaja |
4 - 7 | 41:58 | Lindqvist Otto-Waltteri | Mäkelä Niilo |
4 - 8 | 42:58 | Mäkelä Niilo | Dahlström Teemu |
4 - 9 | 44:37 | Simonaho Julius | Ei syöttäjää |
Aika | Rangaistu pelaaja | Rangaistus |
---|
Lajunen Santeri : 17 torjuntaa
Vastustaja: 17 torjuntaa
No. | Pelaaja | Pelipaikka |
---|---|---|
6 | Siltala Tuomas | Kenttäpelaaja |
10 | Vornanen Roope | Kenttäpelaaja |
11 | Karjalainen Juuso
| Kenttäpelaaja |
12 | Komulainen Leo
| Kenttäpelaaja |
14 | Huoponen Jere | Kenttäpelaaja |
19 | Lajunen Santeri | Maalivahti |
20 | Dahlström Teemu | Kenttäpelaaja |
24 | Aalto Juho
| Kenttäpelaaja |
29 | Aaltonen Joonas
| Kenttäpelaaja |
33 | Mäkelä Niilo | Kenttäpelaaja |
80 | Olander Lasse | Kenttäpelaaja |
81 | Laalo Ville | Kenttäpelaaja |
83 | Simonaho Julius | Kenttäpelaaja |
- | Lindqvist Otto-Waltteri | Kenttäpelaaja |