A Pojat - SBS Blues (6 - 5)
Aika:
4.3.2018 11.00 Alueellisen karsinnan ensimmäinen vastus oli aluejatkosarjan voittanut SBS Blues. Voitolla jatkoon iltapäiväpeliin, johon jo tiedettiin Loviisan Torin selvinneen toisesta otteluparista. Ottelun alussa olimme selvästi valmiimpia ja voi olla että tempo ja kaksinkamppailujen intensiteetti ovat olleet ylemmässä loppusarjassa kuitenkin vähän kovempia kuin mihin Blues oli tottunut. Yllä mainitut tekijät olivatkin juuri ne minkä avulla pidimme pelin ohjaksia käsissä aina kolmannen erän alkuun asti jolloin johdimme ottelua 5-1. Tämä salibandy on siitä hieno peli, että yhden ottelun ja eränkin aikana voi kaikki muuttua kertaheitolla. Kauimmainen tuomari näki yli puolesta kentästä Aken potkaisseen alivoimapelimme aikana palloa maalivahdin alueella (lähemmän tuomarin reagoimatta) ja siitä seuranneen rankkarin veivasi Blues-pelaaja sisään. Tämä sekä toinen jäähymme auttoi vastustajaa saamaan pelistä kiinni ja he saivat hurmoksen päälle. Nyt alkoi Bluesilla kaikki onnistua ja hienoilla maaleilla he saivat pelin lopulta kurottua tasoihin viimeisellä minuutilla. Jatkoerää ei ehditty pelata kuin 23 sekuntia, kun Teemu vapautti hienolla syötöllä pystyjuoksuun Oton, joka veti vauhdista läheltä yläpesään. Hieno voitto lopulta ja paikka päivän finaaliin Toria vastaan. Pelin onnistujia maalivahti Aarre, ikitaistelija Otto sekä assistentti Teemu. Jerelle pakin tontilta kaksi komeaa pörsää. Olimme saaneet sitten eilisen kaksi toipilasta mukaan, joista Niilo (1+0) kaivattua lisäilmettä pelin avauksiin. Oskari keskenkuntoisena pelasi lopulta vain pari lyhyttä vaihtoa. |
Maali | Aika | Maalintekijä | Syöttäjä |
---|---|---|---|
1 - 0 | 01:42 | Mäkelä Niilo | Aaltonen Joonas |
2 - 0 (yliv.) | 04:52 | Huoponen Jere | Komulainen Leo |
3 - 0 | 08:27 | Simonaho Julius | Ei syöttäjää |
4 - 0 | 16:35 | Huoponen Jere | Laalo Ville |
4 - 1 | 17:56 | Vastustaja | Vastustaja |
5 - 1 | 23:54 | Lindqvist Otto-Waltteri | Dahlström Teemu |
5 - 2 (rang.) | 32:52 | Vastustaja | Ei syöttäjää |
5 - 3 | 36:34 | Vastustaja | Ei syöttäjää |
5 - 4 | 39:36 | Vastustaja | Vastustaja |
5 - 5 | 44:08 | Vastustaja | Vastustaja |
6 - 5 | 45:23 | Lindqvist Otto-Waltteri | Dahlström Teemu |
Aika | Rangaistu pelaaja | Rangaistus |
---|
Vaarala Aarre: 0 torjuntaa
Vastustaja: 0 torjuntaa
No. | Pelaaja | Pelipaikka |
---|---|---|
10 | Vornanen Roope | Kenttäpelaaja |
11 | Karjalainen Juuso
| Kenttäpelaaja |
12 | Komulainen Leo
| Kenttäpelaaja |
14 | Huoponen Jere | Kenttäpelaaja |
20 | Dahlström Teemu | Kenttäpelaaja |
22 | Viisteensaari Oskari
| Kenttäpelaaja |
24 | Aalto Juho
| Kenttäpelaaja |
29 | Aaltonen Joonas
| Kenttäpelaaja |
33 | Mäkelä Niilo | Kenttäpelaaja |
72 | Vaarala Aarre | Maalivahti |
80 | Olander Lasse | Kenttäpelaaja |
81 | Laalo Ville | Kenttäpelaaja |
83 | Simonaho Julius | Kenttäpelaaja |
- | Lindqvist Otto-Waltteri | Kenttäpelaaja |