Nyt on tarjolla hieno mahdollisuus lähteä kehittämään potentiaalista ja motivoitunutta poikajoukkuetta!

28.02.2018

FC Tuusulan -02-poikajoukkueen pitkäaikainen vastuuvalmentaja on lopettelemassa tehtäviään tämän kauden jälkeen. Uuden vastuuvalmentajan haku on nyt käynnissä!

Haemme kauden 2018-2019 uudelle joukkueelle jo tässä vaiheessa uutta vastuuvalmentajaa. 2002 syntyneet siirtyvät ensi kaudella B-poikiin, joukkueeseen voi hakea myös 2001 syntyneitä poikia. Perusrunko tulevasta joukkueesta tulee koostumaan nykyisestä joukkueestamme, jonka lisäksi otamme noin viisi-kahdeksan kenttäpelaajaa joukkueeseen mukaan. Paikkakunnalla "riehuvan" salibandyboomin vuoksi joukkueeseen tulijoita ja kyselijöitä on paljon jo nyt.

Valmennustehtäviin voimme ottaa uusia voimia mukaan jo tämänkin kauden aikana, mikäli uudella valmentajalla siihen on mahdollisuus. Vastuuvalmentajalla on apuvalmennuksen lisäksi tukena seuramme valmentajien yhteinen valmennusrinki, jota toimintaa vetää seuramme valmennuspäällikkö Esa Karjalainen. Lisäksi seurassamme järjestään säännöllisesti erillistä maalivahtivalmennusta joukkueidemme maalivahdeille.

Harjoitteluolosuhteet joukkueellamme ovat loistavat. Harjoittelemme maanantaisin ja keskiviikkoisin Tuusulan Salibandyhallissa sekä torstaisin Hyrylän koulukeskuksen liikuntasalissa.

Mikäli kiinnostuit, olethan pikaisesti yhteydessä joukkueenjohtajaan:

liisa.hirvi@gmail.com tai 040-5620418.


29.09.2022P16 - Uusien pelaajien haku kaudelle 2022-2023
21.08.2022Kausi 2022-2023 avattu 🌞🏃🏑
27.05.2022Miesten edustus jatkaa IV-divisioonassa
16.03.2022Perhesäbäsunnuntait jatkuvat
16.03.2022Salibandykerhon toiminta on käynnissä
06.05.2021Miesten 2. joukkue 5. divisioonaan
11.01.2021Korona lykkää kauden jatkoa edelleen...!
06.12.2020Miesten puuttuvien pelien uusi ajankohta täsmentynyt
22.11.2020Miehet sarjakärjessä koronatauolle
18.11.2020Miehille nahkea voitto toisesta rästipelistä

Siirry arkistoon »