FC Tuusula Ä-J kahteen hienoon voittoon!
25.02.2018
Tärkeästä turnauksesta kaksi voittoa laadukkaalla tekemisellä.
Lähtöasetelma lauantain peleihin oli kutkuttava: pisteitä olisi tultava, jotta putoamisviiva ei polttelisi liian kuumana. Tähän huutoon joukkue vastasi lähes ammattimaisella suorituksella.
Matinkylä on laadukas joukkue, kun saa kunnolla ketjut kasaan. Seitsemällä miehellä on raskas juosta koko ottelu ja tuota vajausta lähdettiin aktiivisesti hyväksikäyttämään. Ottelun alkupuolisko pysyi tilastojen valossa vielä tasaisena, vaikka matsi olisi pitänyt tappaa jo hyvissä ajoin ensimmäisen erän aikana. Kevättä kohti vertyvä pappa-kenttä oli tehokas tehden kahdeksan maalia. Vastustaja tarjosi junnuille hieman enemmän haastetta, kun karvauspeli oli astetta kovempi heitä vastaan. Pelisilmää, jota tässä sarjassa osalta joukkueista näkee. Lopulta vakuuttava 9-2 voitto tärkeästä matsista.
Vastuujoukkue Greasers sai jalkeille isomman porukan. Greasers on yritteliäs joukkue, joka tämän pelin perusteella antaa liikaa tasoitusta vuotavalla miesvartioinnillaan. Kun kunto kestää yhden erän, kannattaisi miettiä millä tavalla omaa päätä sumputtaa. Ehdottoman kannustettavaa on harjoittaa miesvartiointia, sillä se on toimiessaan piristävä poikkeus nykysalibandyssä. Tasaisen (1-1) ensimmäisen erän jälkeen avaimet karvauksen aukaisemiseen löytyivät yllättävän helposti hyökkääjän ja puolustajan paikanvaihdolla. Miesvartiointi petti ja tilanteita tuli liukuhihnalta. Selvä laatuero tekemisessä näkyi ja ottelu vihellettiin lopulta poikki ajassa 40:37. Molemmilta kentiltä hieno suoritus ja tuorejalkaisina kova debyyttii Juusolta ja Tuomakselta.
Maininta kevätkuntoon vertyneen pappaviisikon tehoista, tuomareiden jättäessä muutaman syöttöpisteen vielä jakamatta, 17+14.
Seuraavan kerran tärähtää kahden viikon päästä Tuusulassa kotiturnauksessa
|