Miehet, edustus - Jäsen (4 - 5)

Aika: 21.9.2019 17.00
Paikka: Campo-Sport Center
Sarja: RAJACUP 21.9.2019


Raja-Cupin puolivälieräottelu, jossa vastassa Jäsen (Järvenpään seniorit?)- niminen kokoonpano. Voittaja etenisi välieriin ja sieltä kenties aina turnauksen loppuotteluun saakka.

Olimme voittaneet oman lohkomme puhtaalla pelillä, mutta emme silti lähteneet aliarvioimaan kokeneen oloisista pelimiehistä koostuvaa vastustajaa, jolla oli rasitteena toki vain yksi tasapeli. Syytä ei ollutkaan sillä varsin pian pelin alettua huomattiin vastustajan osaavan pelata juuri omilla vahvuuksillaan. Hyvä peittopeli, vauhdin tiputtaminen aina kun mahdollista, pitkiä roiskaisuja maskin takaa maalillemme. 

Johdimme peliä 1-0 ja 2-1, mutta ensimmäisen erän loppu oli synkkä. Vastustaja teki peräkkäin kolme identtistä maalia kaukovedoilla. Peitto- ja merkkauspelimme petti näissä pahasti ja kävelyvauhdilla energiaa jatkopeleihin säästellyt järvenpääläisporukka karkasi jo parin maalin päähän. Kovan työnteon tuloksena saatu kavennuksemme kuittaantui harmillisesti vaarattomassa tilanteessa pomppumaaliin oman puolustajamme pelihousujen kautta!

Vaikka painoimme lopussa päälle kuin yleinen syyttäjä emme onnistuneet ohittamaan vastustajan mainiosti pelannutta maalivahtia enää kuin yhden kavennusmaalin verran.

Koko pelin laukaukset olivat hyväksemme 35 - 8, mutta niin vain kävi, että kaverin taktiikka oli tällä kertaa petomaisen tehokas eikä onnikaan meitä suosinut. Jäsen välieriin lukemin 4-5.

Maalit:
MaaliAikaMaalintekijäSyöttäjä
1 - 001:15Simonaho JuliusViisteensaari Oskari
1 - 106:14VastustajaVastustaja
2 - 107:14Lindström Tomas Wahlman Tomi
2 - 208:18VastustajaVastustaja
2 - 312:08VastustajaVastustaja
2 - 414:24VastustajaVastustaja
3 - 415:41Wahlman TomiLindström Tomas
3 - 5 (om.)19:32Tuntematon pelaajaEi syöttäjää
4 - 527:21Lindström Lucas Mäkelä Niilo
Jäähyt:
AikaRangaistu pelaajaRangaistus
Torjunnat:
Tuntematon pelaaja: 0 torjuntaa
Vastustaja: 0 torjuntaa
Kokoonpano:
No.PelaajaPelipaikka
7Lindström Tomas
Kenttäpelaaja
10Vornanen Roope
Kenttäpelaaja
17Lindström Lucas
Kenttäpelaaja
19Lajunen Santeri
Maalivahti
22Viisteensaari Oskari
Kenttäpelaaja
29Aaltonen Joonas
Kenttäpelaaja
31Savuoja Panu
Maalivahti
33Mäkelä Niilo
Kenttäpelaaja
66Koivisto Antti
Kenttäpelaaja
88Wahlman Tomi
Kenttäpelaaja
91Simonaho Julius
Kenttäpelaaja