Miehet, edustus - Helsinki United III (10 - 2)

Aika: 15.11.2020 17.00
Paikka: Tuusulan salibandyhalli
Sarja: M4D-06 ES


Toinen peruuntuneista peleistä oli saatu sovittua pelattavaksi pyhäpäivän ratoksi, mutta "koronatyhjälle" katsomolle Tuusulan Salibandyhalliin. Kiitos Helsinki Unitedille, jonka joustavan asenteen vuoksi homma onnistui näinkin nopeasti. 

Olikohan vielä niin, että vastustajamme oli liikkeellä vajaalla kokoonpanolla ja kirjavista peliasuista päätellen mukaan oli saatettu hälyttää jokunen lainapelaajakin!

Oli miten oli - peli alkoi shokeeraavasti kun ensimmäinen veto upposi Markuksen taakse jo 41 sekunnin kohdalla. Tasoituksemme ja johtomaalimme jälkeen myös vastustajan toinen veto ruuhkan takaa meni epäonnisesti maaliimme. Tämän jälkeen Markus olikin maalin suulla kuin muuri ja seuraavat 17 laukausta jäivät kaikki näppeihin. Olkoonkin, että hän pääsi paremmin ne myös näkemään! Vihulaisen päässä torjuntoja oli 21 eli näiden valossa peli näytti paperilla aika tasaiselta.

Maalitilanteiden luomisessa ja vaarallisuudessa oli kuitenkin hurja ero. Me vyörytimme jatkuvasti hyökkäyksiä toiseen päätyyn ja nopeat ratkaisumme suoraan syötöistä olivat myrkkyä helsinkiläisille. Yllättäen myös pelin fyysinen hallinta oli meillä sekä voiman, nopeuden, että kestävyydenkin osalta. Kaksinkamppailut päättyivät lähes poikkeuksetta hyväksemme.

Tänään erityismaininta aivan liekeissä olleelle Juuso "ei omena kauas puusta putoa" Karjalaiselle joka napautti kolme maalia komeilla one-timereilla. Tuttuun tapaan tehoja tuli myös kolmikolle Leksa (niin ikään 3 maalia rautaisilla ranteilla), Arttu (1+2) ja Roope (2+2). Pappaosastolla Arttu U. kunnostautui ahkerana pelinrakentajana (0+3).

Seuraava pelimme onkin muuten harvarytmisestä syksyn pelitahdista poiketen jo keskiviikkona 18.11. Sekin rästipeli mitellään ilman yleisöä Tuusulan Salibandyhallissa ja normaaliin päiväjärjestykseen palataan jo viikonloppuna jolloin lauantaipeleissä Myllypurossa vastaan astelevat FC BFC sekä Huuru.

Pysytelkäähän kanavalla!

Maalit:
MaaliAikaMaalintekijäSyöttäjä
0 - 100:41VastustajaVastustaja
1 - 103:30Karjalainen JuusoAaltonen Arttu
2 - 107:32Karjalainen JuusoUnkari Arttu
2 - 211:22VastustajaVastustaja
3 - 211:59Aaltonen ArttuVornanen Roope
4 - 215:45Komulainen LeoAutio Riku
5 - 216:45Karjalainen JuusoUnkari Arttu
6 - 2 (rang.)22:07Vornanen RoopeEi syöttäjää
7 - 225:52Vornanen RoopeUnkari Arttu
8 - 230:39Komulainen LeoVornanen Roope
9 - 231:28Ikonen JanneWahlman Tomi
10 - 2 (yliv.)44:39Komulainen LeoAaltonen Arttu
Jäähyt:
AikaRangaistu pelaajaRangaistus
Torjunnat:
Uotila Markus: 17 torjuntaa
Vastustaja: 21 torjuntaa
Kokoonpano:
No.PelaajaPelipaikka
1Uotila Markus
Maalivahti
3Peltonen Rudolf
Kenttäpelaaja
4Autio Riku
Kenttäpelaaja
5Ikonen Janne
Kenttäpelaaja
9Seppälä Sakari
Kenttäpelaaja
10Vornanen Roope
Kenttäpelaaja
11Karjalainen Juuso
Kenttäpelaaja
12Komulainen Leo
Kenttäpelaaja
31Savuoja Panu
Maalivahti
32Virta Ville
Kenttäpelaaja
35Mölsä Anttipekka
Kenttäpelaaja
47Unkari Arttu
Kenttäpelaaja
73Aaltonen Arttu
Kenttäpelaaja
88Wahlman Tomi
Kenttäpelaaja