Miehille kaksi pistettä viime pyhältä

25.10.2017

Sunnuntaisählyistä mukaan kaksi pistettä

Ennalta hankala pelikierros oli odotetusti kahden tasaisen ottelun sunnuntaivääntö. Kahden samantyylisen joukkueen Vissyn ja FCT Ä-J:n matsi oli loppuun saakka tasainen ja korostaen loppuun saakka. Ensimmäisessä erässä joukkueet vuoroin johtoon, kun Vissy aloitti maalinteon ja siirryimme erän puolivälissä 2-1 johtoon. Erätauolle kuitenkin lukemissa 2-2.

Toisessa erässä tuomareiden pilliin tarttui ylimääräinen herne ja jäähyjä jaettiin molemmille joukkueille. Erä Vissylle painostuksesta huolimatta 2-1.

Kolmannen erän alussa tultiin tasoihin ylivoimalla, mutta laiska keskittyminen useammassa tilanteessa vei Vissyn ratkaisevan oloisesti kahden maalin johtoon. Peli syttyi kymmenen minuutin läpsyttelyn jälkeen uudelleen liekkeihin viimeisillä minuuteilla. Niilo kavensi ilman maalivahtia 28 sekuntia ennen loppua lukemiksi 5-6. Viimeinen puoliminuuttinen oli kovaa myllytystä vastustajan maalilla ja kolme sekuntia ennen loppua maalin eteen saatiin kova härdelli, jossa tuomareilta meni ohi vuoden viikate mailaan ja lähes yhtä selvästi saatiin tyhjistä maalin ohi. 5-6 Tappio, vaikka tasapeli olisi ollut tilanteiden valossa oikeutettu. Pallonhallinta totutusti FC Tuusula Ä-J:llä, mutta tässä matsissa henkilökohtaiset virheet maksoivat kalliisti, muuten näpeissä olleen pelin.

Toinen peli molemmilta höntsää - draamaa loppuhetkillä

KD piti pelikierrokselle lähdettäessä lohkon jaettua kärkipaikkaa. Utican ja Stormin voitot tarkoittivat sitä, että pelin enemmän pelannut KD olisi tarvinnut ottelusta voiton.

Vahvasti eteenpäin pyrkivä KD vaikuttaa pätevältä joukkueelta, jossa hyökkääjät hyökkäävät ja puolustajat puolustavat. Pelin tempo pysyi matalana läpi ottelun, liekö viikonloppu jo vienyt voimat. Tuomareille helpossa pelissä joukkueet menivät vuoroin johtoon. Tässä matsissa tuskin kummallakaan joukkueella oli mielestään mitään hätää. Ainoaksi mainitsemisen arvoiseksi asiaksi jäänee ottelun loppuhetket:

Ajassa 42:27 pallo kimpoilee FCTÄ-J maalilla ja osuu (hyvin ekaa matsia vetäneen) Jyrin käteen, ei vältettävissä, mutta jäähy pakko viheltää. KD ottaa aikalisän ja punoo YV-kuviot kuntoon. Puolustus kuitenkin kestää myllytyksen ja jopa AV:lla on puolittainen paikka ratkaista. Muistutuksena kaikille: syötä aina nro 7:lle.

Ajassa 44:52, 8 sekuntia ennen loppua, hyvää alkukautta pelaava rookie-Roope kaivaa taskusta tap-in-spin-o-rama liikkeen, pakki kahville ja pompusta rystyllä yläkulmaan voittolukemiksi 5-4!

Tarkempi analysointi jääköön elämään hallin käytäville, kaksi pistettä ja edelleen iskuetäisyys sarjan kärkeen. Seuraava peli Campossa ex-tähtijengi Matinkylää vastaan lauantaina 4.11. klo 14.30!

11.01.2021Korona lykkää kauden jatkoa edelleen...!
06.12.2020Miesten puuttuvien pelien uusi ajankohta täsmentynyt
22.11.2020Miehet sarjakärjessä koronatauolle
18.11.2020Miehille nahkea voitto toisesta rästipelistä
15.11.2020Edarille voitto rästipelissä
04.11.2020Miesten rästipelien uudet ajankohdat sovittu
28.10.2020Miesten joukkueen lauantain 30.10. sarjapelit siirtyvät
10.10.2020Miehillä voitokas sarjakauden avaus
05.10.2020Miesten sarjapelit alkavat!
19.09.2020Edarille jättimenestys RajaCupissa
14.09.2020Miesten edustusjoukkue mittaa lauantaina iskukykynsä!
16.08.2020Miehillä lupaava kauden aloitus - pronssia Askolasta
10.08.2020Miesten edustusjoukkue valmis uuteen kauteen
07.03.2020Miehet edustus - taistelu sarjapaikasta jatkuu
02.03.2020Miesten taistelu jäljellä olevista sarjapisteistä huipentumassa!
22.02.2020Miehille tärkeä piste SBS MODOLta
08.02.2020Edustusjoukkueelle tärkeät pisteet Camposta!
03.02.2020Miehillä lauantaina neljän pisteen peli!
25.01.2020Miehille taistelusta huolimatta kaksi tappiota
20.01.2020Edarille tulossa haastava lauantai!
12.01.2020Miesten edustusjoukkue avasi kevätkautensa voitokkaasti!
14.12.2019Edari hyvillä mielin joulutauolle!
01.12.2019Miehet edustus - valoa tunnelin päässä
28.11.2019Taistelu jatkuu...
16.11.2019Edaria koetellaan - sarjapisteet tiukassa!
15.11.2019Edarin taistelu jatkuu
04.11.2019Miesten edustusjoukkue kovassa seurassa!
19.10.2019Edarille toinen tappio
05.10.2019Sarjapeliavauksen maali-iloittelussa edarille tappio
01.10.2019Edarin sarjapelit alkavat ensi lauantaina
21.09.2019Edarin kausi käynnistyi lupaavissa merkeissä Raja-Cupissa
26.07.2019Kausiennakko, miehet edustus
26.04.2019Miesten edustujoukkue kehittyy tavoitteellisesti
04.04.2019FC TUUSULAN MIESTEN EDUSTUSJOUKKUEEN KATSE JO ENSI KAUDESSA!
23.03.2019Miesten edustusjoukkue päätti sarjakautensa voitokkaasti
25.02.2019Edarille tappio ja tasapeli kotihallissa
22.02.2019Edarin pelit jatkuvat sunnuntaina kotikaukalossa
09.02.2019Miesten edustusjoukkueelle lauantain peleistä täysi pistepotti
07.02.2019Edarilla kaksi peliä lauantaina
26.01.2019Edari pesi kasvonsa
22.01.2019Miesten edustusjoukkueella haastava lauantai
12.01.2019Vuoden avauksessa edarille murskatappio
16.12.2018Edari kohtuullisista asetelmista joulutauolle!
07.12.2018Edarille luu käteen yhden pelin kierrokselta
17.11.2018Miehille päivän peleistä voitto ja tappio
03.11.2018Miehet edustus - AC HaKi Red tällä kertaa liian vahva
20.10.2018Edarille niukka tappio sarjakärkeä vastaan
13.10.2018Edari jatkaa tappioitta
29.09.2018Edarille niukka voitto avauspelistä!
25.09.2018Edustusjoukkueen ennakkotunnelmia sarjakauden kynnyksellä
24.09.2018Edarin sarjapelit alkavat!
26.03.2018Miesten edustusjoukkueen tilinpäätös
25.02.2018FC Tuusula Ä-J kahteen hienoon voittoon!
10.02.2018Miesten edarin kausi vedenjakajalla 24.2.2018
27.01.2018Miehet vajaalukuisena tasapeliin
14.01.2018Miehillä upea vuoden avaus - voitto sarjajohtajasta!
17.12.2017Miehille kirvelevä tappio radanvarren derbyssä
17.11.2017Miesten kurinalaisuus mitattavana lauantaina
04.11.2017Miehet tasapelillä edelleen kärjen tuntumassa
25.10.2017Miehille kaksi pistettä viime pyhältä
20.10.2017Miehillä kaksi kovaa matsia pyhänä
14.10.2017Edari voittoon Siuntiossa
10.10.2017FC Tuusula Ä-J:llä alkaa raaka työnteko
01.10.2017FC Tuusula Ä-J:lle sarja-avauksessa voitto ja tappio
27.09.2017Miesten edarin pelit alkavat erittäin kovassa lohkossa
10.09.2017FC Tuusula Ä-J niukasti ulos Suomen Cupin jatkopeleistä
04.09.2017Edari avaa kautensa kotona Suomen Cupissa