Miesten edustusjoukkueen tilinpäätös

26.03.2018

Sarjakausi paketissa

Ennen kautta lohkosta ennakoitiin äärimmäisen kovatasoista. Se saatiin, mutta kärki karkasi muilta melko aikaisessa vaiheessa. Kauden viimeinen matsi toi 8-9 pelailuvoiton SaVesta ja lohkon kolmossijan.

Faktat tiskiin kuitenkin ennen jaarittelua: Ä-J/FC Tuusula otti lohkon pronssipaikan hyvällä kevätkauden esityksellä ja kuten jo ennen kautta kirjoitettiin ”peli paranee kuin sian juoksu.” Putoamisviiva jäi viiden pisteen päähän ja nousukarsintaviiva 13 pisteen päähän. Oltiin myös ensimmäinen joukkue, joka voitti Utican nipun moneen vuoteen.

Kauden aikana kolmosdivarisählyä sai maistaa 30 eri pelaajaa. 
(http://salibandy.fi/tulokset/#/sarja/miesten-3-divisioona-es-m3d-01-es-m3d-02/2670)

Pelaajakohtaisia tilastoja

Sisäisen pistepörssin vei Ap Mölsä 29 pisteellä(23+6) ja Arttu Unkari oli toinen 28 pisteellä(9+19), mainittakoon että Artulta jäi yksi syöttöpiste merkkaamatta. Jäähypörssin vei helposti Tommi. Koko sarjan tilastoissa Ap oli seitsemäs pistepörssissä ja toinen maalipörssissä. Arttu kymmenes pistepörssissä ja jaettu kärki syöttöpörssissä. Tommi oli kolmas jäähypörssissä. Maalivahdeista Make pelasi eniten ja torjui myös parhaalla prosentilla 79,37, joka vie siinä tilastossa sijalle kuusi. Arttu oli ainoa pelaaja, joka aina peleissä paikalla.

Syksy vaikea, kevät rutiinia

Ennen kautta ennakoitiin, että olisimme mukana kärkikahinoissa ja peli paranisi, kuin sian juoksu. Osittain totta, koska kärkikahinoissa emme repaleisen syksyn takia missään vaiheessa olleet. Uusi joukkue haki rakenteitaan vähän liian pitkään, mikä näkyi kauden aikana. Loppurutistuksen ansiosta keskinäisiä otteluita vertaamalla sarjasta irtosi kuitenkin kolmossija. Arttu-Ap kaksikko oli ruosteinen alkukaudesta ja siksi koville tehoille uumoiltu pariskunta jäi omalla standardillaan heikkoon kauteen. (https://www.fctuusula.fi/joukkue8296/uutiset.html?a100=108313)

Junnut esiintyivät kauden matseissa kuitenkin hyvin pirteästi. Pyrimme tasoittamaan tietä uusiin ympyröihin sopivasti ja moni pääsi nopeasti sisään miesten peleihin. Ensi kaudella on lupa odottaa enemmän. Kirsikkana kakun päällä voitokas Utica-peli, jossa junnukenttä innostui riepottelemaan liigamiehiä. (http://salibandy.fi/tulokset/#/ottelu/fc-tuusula-a-j-utica/8418/2670?id=19592&name=FC%20Tuusula%20%C3%84-J)

Kausi oli lopulta melko keskiverto ja kouluarvosanoin 7+. Kiva ope antaisi ehkä 8- hyvästä lopputsempistä, mutta sen verran itsekriittinen on oltava, ettei 14 pisteen ero kärkeen ole ilahduttava. Katseet kohti kauden päättäjäisiä ja ensi kautta.

Lohkoanalyysi

”Etelä-Suomen miesten kolmosdivarin kakkoslohkossa pelataan tällä kaudella historiallisen hyvää salibandyä"

Tuskin koskaan on nähty ennalta näin tasaista ja kovatasoista lohkoa kuin Suomen juhlavuonna 2017. Salibandyliiton arvontageneraattori on heittänyt lohkoon useita joukkueita, jotka ovat taidollisesti kakkosdivaritasolla pelaajiston tai organisaationsa puolesta.”

Noilla sanoin kausi aloitettiin täysin värittömien lasien takaa katsoen. Sen verran kovia nippuja lohkoon oli keksitty.

S.S. Storm, 32 pistettä, 115-63. Lohkovoittaja SS Storm pelasi kahdesti tasan ja hävisi kerran. Selvästi yhtenäisin ja eniten treenaava joukkue. ”Keikkuu kärjen tuntumassa ja loppukaudesta voi vielä yllättää” ja sen tosissaan teki ottamalla 9 perättäistä voittoa kauden päätteeksi ja kärkipaikan pisteen erolla. Tasaisessa joukkueessa 12 yli 10 tehopisteen pelaajaa. Kakkosdivariin täytyy parantaa vielä rutkasti, mutta kovalla työllä on mahdollista pärjätä.

Utica, 31 pts, 121-68. Lohkokakkonen Utica pelasi kolmesti tasan ja hävisi kerran(meille). Utican nippu yllätti laadullaan ja jopa Matinkyläläisten kokemus kovista peleistä kalpeni tälle sakille. Pistepörssin voittaja Petri Ikonen. Pelaavatko jälleen kakkosesta putoavalle Jokereille kakkosdivaripaikan?

FC Tuusula Ä-J, 18 pts, 111-97. Parannettavaa jäi.

KD, 18 pts, 116-100. KD:ta arvioitiin aikaisempien kausien perusteella: ”Mukana taistelussa kahdesta kärkipaikasta, mutta tänä vuonna ei ihan riitä.” Eikä riittäänyt lohkon erittäin kovan tason takia. Maalipörssin voittaja Petteri Homanen 28 maalia.

Matinkylä, 18 pts, 104-102. ” Kärsii kapeasta ringistä ja siksi keskikasti kutsuu. Voi hyvänä päivänä olla täysin pitelemätön, huonona vastaantulija.” Osoitti juuri näitä merkkejä ja siksi olivat keskikastissa.

PS Vissy, 15 pts, 86-103. ” Ottaa voittoja tasaisesti etenkin alkukaudesta. Mukana kärkikahinoissa, mutta kuntopiikin ajoitus liian aikaisin syö pisteitä joulukuussa.” Oli alkukaudesta vielä mukana, mutta viimeiset viisi peliä nokkaan ja vuonna 2018 voittoja 0.Petri Klemetti ja Juuso Salmela olivat Ä-J ympyröissä huomattavasti tehokkaampia. Myös joukkueen laadukas puolustus oireili. Voi taas ensi vuonna yllättää.

DR, 14 pts, 91-98. Otti muutaman kovan tasurin ja tärkeän voiton ja niiden turvin paikka säilyi. Ennakkoarvio: ” Joutuu kovaan lohkoon ja taistelee sarjapaikkansa puolesta.” piti kutinsa ja taisteli itsensä kuiville hyvällä loppukauden suorittamisella.

KorsKa, 13 pts, 87-107. Putoamiskarsinta. KorsKan jengi oli odottamattoman fyysinen. Ensimmäinen erä usein todella hyvä, jonka jälkeen kondis loppui. Raati arvioi keskikastiin, tänä vuonna taso ei siihen riittänyt, vaikka yhdellä voitolla keskikastiin oltaisiin voitu laskeakin.

SaVe, 12 pts, 89-104. Putoaja. ” Taistelee itsensä alempaan keskikastiin erittäin kovassa lohkossa.” Vähän vedettiin kotiinpäin, kun uskottiin Penttisen hilaavan jengin kuiville. Lohko oli liian kova ja arpaonni täten huono. Ensi vuonna uusi nousu?

Greasers, 9pts, 77-155. Tässä vedettiin vihkoon: ” Syömähammas puuttuu, muuten olisi lohkon kärkijoukkueita.” Vaikka syömähammas puuttuikin, niin ei olisi millään lohkon kärkijengejä. Ehkä toisessa lohkossa säilyminen olisi mahdollista, mutta ei tässä, jossa kuka tahansa top6 voisi olla muiden lohkojen kärki. Nelonen kutsuu ja se on tällä kertaa oikein.

Lohko oli odotetun kova, mutta Stormin ja Utican ylivoima yllätti silti. Ei siis ehkä historian kovatasoisin, mutta ylivoimaisesti sarjatason laadukkain. Tsemppiä karsijoille.

Ä-J/FC Tuusula taistelee Keski-Uudenmaan herruudesta 12.5.2018, jonka jälkeen saunotaan. Seuraava kausi on entisten tapaan hämärän peitossa vielä ainakin nurmen vihertämiseen saakka.

Kiitos sarjakaudesta 2017-2018!

11.01.2021Korona lykkää kauden jatkoa edelleen...!
06.12.2020Miesten puuttuvien pelien uusi ajankohta täsmentynyt
22.11.2020Miehet sarjakärjessä koronatauolle
18.11.2020Miehille nahkea voitto toisesta rästipelistä
15.11.2020Edarille voitto rästipelissä
04.11.2020Miesten rästipelien uudet ajankohdat sovittu
28.10.2020Miesten joukkueen lauantain 30.10. sarjapelit siirtyvät
10.10.2020Miehillä voitokas sarjakauden avaus
05.10.2020Miesten sarjapelit alkavat!
19.09.2020Edarille jättimenestys RajaCupissa
14.09.2020Miesten edustusjoukkue mittaa lauantaina iskukykynsä!
16.08.2020Miehillä lupaava kauden aloitus - pronssia Askolasta
10.08.2020Miesten edustusjoukkue valmis uuteen kauteen
07.03.2020Miehet edustus - taistelu sarjapaikasta jatkuu
02.03.2020Miesten taistelu jäljellä olevista sarjapisteistä huipentumassa!
22.02.2020Miehille tärkeä piste SBS MODOLta
08.02.2020Edustusjoukkueelle tärkeät pisteet Camposta!
03.02.2020Miehillä lauantaina neljän pisteen peli!
25.01.2020Miehille taistelusta huolimatta kaksi tappiota
20.01.2020Edarille tulossa haastava lauantai!
12.01.2020Miesten edustusjoukkue avasi kevätkautensa voitokkaasti!
14.12.2019Edari hyvillä mielin joulutauolle!
01.12.2019Miehet edustus - valoa tunnelin päässä
28.11.2019Taistelu jatkuu...
16.11.2019Edaria koetellaan - sarjapisteet tiukassa!
15.11.2019Edarin taistelu jatkuu
04.11.2019Miesten edustusjoukkue kovassa seurassa!
19.10.2019Edarille toinen tappio
05.10.2019Sarjapeliavauksen maali-iloittelussa edarille tappio
01.10.2019Edarin sarjapelit alkavat ensi lauantaina
21.09.2019Edarin kausi käynnistyi lupaavissa merkeissä Raja-Cupissa
26.07.2019Kausiennakko, miehet edustus
26.04.2019Miesten edustujoukkue kehittyy tavoitteellisesti
04.04.2019FC TUUSULAN MIESTEN EDUSTUSJOUKKUEEN KATSE JO ENSI KAUDESSA!
23.03.2019Miesten edustusjoukkue päätti sarjakautensa voitokkaasti
25.02.2019Edarille tappio ja tasapeli kotihallissa
22.02.2019Edarin pelit jatkuvat sunnuntaina kotikaukalossa
09.02.2019Miesten edustusjoukkueelle lauantain peleistä täysi pistepotti
07.02.2019Edarilla kaksi peliä lauantaina
26.01.2019Edari pesi kasvonsa
22.01.2019Miesten edustusjoukkueella haastava lauantai
12.01.2019Vuoden avauksessa edarille murskatappio
16.12.2018Edari kohtuullisista asetelmista joulutauolle!
07.12.2018Edarille luu käteen yhden pelin kierrokselta
17.11.2018Miehille päivän peleistä voitto ja tappio
03.11.2018Miehet edustus - AC HaKi Red tällä kertaa liian vahva
20.10.2018Edarille niukka tappio sarjakärkeä vastaan
13.10.2018Edari jatkaa tappioitta
29.09.2018Edarille niukka voitto avauspelistä!
25.09.2018Edustusjoukkueen ennakkotunnelmia sarjakauden kynnyksellä
24.09.2018Edarin sarjapelit alkavat!
26.03.2018Miesten edustusjoukkueen tilinpäätös
25.02.2018FC Tuusula Ä-J kahteen hienoon voittoon!
10.02.2018Miesten edarin kausi vedenjakajalla 24.2.2018
27.01.2018Miehet vajaalukuisena tasapeliin
14.01.2018Miehillä upea vuoden avaus - voitto sarjajohtajasta!
17.12.2017Miehille kirvelevä tappio radanvarren derbyssä
17.11.2017Miesten kurinalaisuus mitattavana lauantaina
04.11.2017Miehet tasapelillä edelleen kärjen tuntumassa
25.10.2017Miehille kaksi pistettä viime pyhältä
20.10.2017Miehillä kaksi kovaa matsia pyhänä
14.10.2017Edari voittoon Siuntiossa
10.10.2017FC Tuusula Ä-J:llä alkaa raaka työnteko
01.10.2017FC Tuusula Ä-J:lle sarja-avauksessa voitto ja tappio
27.09.2017Miesten edarin pelit alkavat erittäin kovassa lohkossa
10.09.2017FC Tuusula Ä-J niukasti ulos Suomen Cupin jatkopeleistä
04.09.2017Edari avaa kautensa kotona Suomen Cupissa