Edarin kausi käynnistyi lupaavissa merkeissä Raja-Cupissa

21.09.2019

Lauantaina 21.9. pelattiin Campossa perinteinen Raja-Cup. Turnaus on tarkoitettu III-VI-divarijoukkueille ja siihen olikin ilmoittautunut 32 joukkuetta ympäri Etelä-Suomea.

Päivän edetessä kävi ilmi, että osa porukoista oli tullut pitämään paikan päälle vain hauskaa - osa pelaamaan ja pitämään hauskaa. Yhteistä kaikille oli rakkaus lajiin ja monille kokemus aikanaan kovistakin peleistä.

FC Tuusulan edustusjoukkue lähti turnaukseen selvittämään millainen iskukyky kauden alla hyvinkin nuoresta joukkueestamme irtoaa. Kokemustahan ei tunnetusti voita mikään, mutta tässä tapauksessa esittämämme luova ja ennakkoluuloton pelimme oli vähintäänkin lupauksia herättävää.

Voitimme alkulohkomme vähän yllättäenkin puhtaalla pelillä ja hävisimme puolivälierässä kokeneita pelureita edustaneelle Järvenpään seniorit- joukkueelle. 

Turnauksen peleissämme oli paljon hyvää ja luonnollisesti myös kosolti parannettavaa. Hyvää oli ennakkoluuloton, yritteliäs, liikkuva, luova ja välillä ehkä vaikeastikin ennakoitava pelitapamme. Kehitettävää taas on erityisesti eri tyylisten joukkueiden pelitapaan reagointi sekä peitto- ja karvauspelin järkeistäminen.

Rosteristamme puuttui tänään aamulla yhdeksän ja iltapäivällä kymmenen pelaajaa - voi olla, että kolmella täydellä kentällä pelatessamme olisimme pystyneet tuottamaan enemmänkin harmia vastustajille. Toisaalta kokoonpanojen vaihtelut kauden mittaan on tiedossa oleva tosiasia erityisesti varusmiespalveluksien vuoksi, joten sen taakse emme voi verhoutua.

Alkukauden eri kokemusten myötä voi todeta, että kohtuullisen luottavaisin mielin voimme III-divaria lähteä pelaamaan. Joukkue on keski-iältään varmasti koko III-divarin nuorin, mutta siinä piilee myös vahvuutemme. Nuorimmat pelurimme Akseli, Patrik ja Lucas ovat esiintyneet ennakkoluulottomasti ja näyttäneet että pysyvät aikuisten peleissä jo hyvin mukana. Kokeneemmat -00,-99 ja -98 ikäluokkaa edustavat pelurimme ovat tahkonneet miesten pelejä jo 1-3 vuotta. Maalissa Santtu ja Panu ovat nuoresta iästään huolimatta jo paljon nähneitä ja kokeneita. Rosterin täydentää Vihdistä meille siirtynyt "ainoa aikuinen" Antti. 

Tällä porukalla lähdemme siis haastamaan III-divarin 2.lohkon muita kokoonpanoja. Tämänkin päivän kokemusten perusteella on selvää, että joukkueemme hyvä henki ja onnistumisesta kumpuava peli-ilo on arvokasta pääomaa kun sarjapelit 5.10. alkavat (kts. ennakko https://www.fctuusula.fi/joukkue8296)

Mukavaa alkavaa kautta ja rehtejä pelejä. Pysytelkäähän kanavalla!

t. FCT-toimitus

11.01.2021Korona lykkää kauden jatkoa edelleen...!
06.12.2020Miesten puuttuvien pelien uusi ajankohta täsmentynyt
22.11.2020Miehet sarjakärjessä koronatauolle
18.11.2020Miehille nahkea voitto toisesta rästipelistä
15.11.2020Edarille voitto rästipelissä
04.11.2020Miesten rästipelien uudet ajankohdat sovittu
28.10.2020Miesten joukkueen lauantain 30.10. sarjapelit siirtyvät
10.10.2020Miehillä voitokas sarjakauden avaus
05.10.2020Miesten sarjapelit alkavat!
19.09.2020Edarille jättimenestys RajaCupissa
14.09.2020Miesten edustusjoukkue mittaa lauantaina iskukykynsä!
16.08.2020Miehillä lupaava kauden aloitus - pronssia Askolasta
10.08.2020Miesten edustusjoukkue valmis uuteen kauteen
07.03.2020Miehet edustus - taistelu sarjapaikasta jatkuu
02.03.2020Miesten taistelu jäljellä olevista sarjapisteistä huipentumassa!
22.02.2020Miehille tärkeä piste SBS MODOLta
08.02.2020Edustusjoukkueelle tärkeät pisteet Camposta!
03.02.2020Miehillä lauantaina neljän pisteen peli!
25.01.2020Miehille taistelusta huolimatta kaksi tappiota
20.01.2020Edarille tulossa haastava lauantai!
12.01.2020Miesten edustusjoukkue avasi kevätkautensa voitokkaasti!
14.12.2019Edari hyvillä mielin joulutauolle!
01.12.2019Miehet edustus - valoa tunnelin päässä
28.11.2019Taistelu jatkuu...
16.11.2019Edaria koetellaan - sarjapisteet tiukassa!
15.11.2019Edarin taistelu jatkuu
04.11.2019Miesten edustusjoukkue kovassa seurassa!
19.10.2019Edarille toinen tappio
05.10.2019Sarjapeliavauksen maali-iloittelussa edarille tappio
01.10.2019Edarin sarjapelit alkavat ensi lauantaina
21.09.2019Edarin kausi käynnistyi lupaavissa merkeissä Raja-Cupissa
26.07.2019Kausiennakko, miehet edustus
26.04.2019Miesten edustujoukkue kehittyy tavoitteellisesti
04.04.2019FC TUUSULAN MIESTEN EDUSTUSJOUKKUEEN KATSE JO ENSI KAUDESSA!
23.03.2019Miesten edustusjoukkue päätti sarjakautensa voitokkaasti
25.02.2019Edarille tappio ja tasapeli kotihallissa
22.02.2019Edarin pelit jatkuvat sunnuntaina kotikaukalossa
09.02.2019Miesten edustusjoukkueelle lauantain peleistä täysi pistepotti
07.02.2019Edarilla kaksi peliä lauantaina
26.01.2019Edari pesi kasvonsa
22.01.2019Miesten edustusjoukkueella haastava lauantai
12.01.2019Vuoden avauksessa edarille murskatappio
16.12.2018Edari kohtuullisista asetelmista joulutauolle!
07.12.2018Edarille luu käteen yhden pelin kierrokselta
17.11.2018Miehille päivän peleistä voitto ja tappio
03.11.2018Miehet edustus - AC HaKi Red tällä kertaa liian vahva
20.10.2018Edarille niukka tappio sarjakärkeä vastaan
13.10.2018Edari jatkaa tappioitta
29.09.2018Edarille niukka voitto avauspelistä!
25.09.2018Edustusjoukkueen ennakkotunnelmia sarjakauden kynnyksellä
24.09.2018Edarin sarjapelit alkavat!
26.03.2018Miesten edustusjoukkueen tilinpäätös
25.02.2018FC Tuusula Ä-J kahteen hienoon voittoon!
10.02.2018Miesten edarin kausi vedenjakajalla 24.2.2018
27.01.2018Miehet vajaalukuisena tasapeliin
14.01.2018Miehillä upea vuoden avaus - voitto sarjajohtajasta!
17.12.2017Miehille kirvelevä tappio radanvarren derbyssä
17.11.2017Miesten kurinalaisuus mitattavana lauantaina
04.11.2017Miehet tasapelillä edelleen kärjen tuntumassa
25.10.2017Miehille kaksi pistettä viime pyhältä
20.10.2017Miehillä kaksi kovaa matsia pyhänä
14.10.2017Edari voittoon Siuntiossa
10.10.2017FC Tuusula Ä-J:llä alkaa raaka työnteko
01.10.2017FC Tuusula Ä-J:lle sarja-avauksessa voitto ja tappio
27.09.2017Miesten edarin pelit alkavat erittäin kovassa lohkossa
10.09.2017FC Tuusula Ä-J niukasti ulos Suomen Cupin jatkopeleistä
04.09.2017Edari avaa kautensa kotona Suomen Cupissa